Suklaata & korkokenkiä

Helsinki Fashion Stock Sales

2011-05-20T11:26:00.002+03:00

Kävin juuri Helsinki Fashion Stock Sales -tapahtumassa. Ottaen huomioon, että tilaisuus avautui klo 11:00 ja minä istun kirjoittamassa tätä klo 11:26, viivyin siellä noin vartin verran. Oli kuuma, liikaa ihmisiä, en jaksanut.

Kaikesta näki, etten minä oikein istunut joukkoon. Vaatteeni ovat pääosin Uffilta tai muista oudommista paikoista, eivätkä mitään merkkituotteita. En viitsi hankkia kenkiä vain siksi, että niissä lukee "Minna Parikka" tai "Louboutin" - joskaan ei se pahitteeksi ole, kunhan kenkä muuten vain on mieleeni. Parikalta minulla kuitenkin on jo kaikki haluamani kengät (4 paria), joten en innostunut hankkimaan "onhan nää nyt ihan kivat, mutta joo" -kenkiä viemään lisää tilaa kaapistani. En myöskään ollut meikattu, puleerattu ja kammattu viimeisen päälle enkä jaksanut tapella jokaisesta nahan- ja rätinpalasta, joka eteen sattui.

En minä siis mitenkään inhoa tapahtumaa, ennemminkin olen huvittunut. Minä ja Fashion emme selkeästi sovi kovin hyvin yhteen satunnaisia syrjähyppyjä lukuun ottamatta. :)

Mutta! Yksi asia kyllä aiheutti ärtymysta, joskaan kyseinen ilmiö ei rajoitu Helsinki Fashion Stock Salesiin vaan on laajempi: Mammat lastenvaunujensa kanssa pienessä tilassa keskellä tungosta. Onko IHAN pakko ottaa ne lastenvaunut mukaan paikkaan, jossa on vähän tilaa ja paljon ihmisiä? Eihän kukaan ota sinne polkupyöräänsäkään tai ruohonleikkuriaan, mutta mammoille ei toki tule mieleen, että olisi kohteliasta olla lisäämättä tungosta megavaunuillaan. Tai jos tuleekin, ilmeisesti pyhä lapsi oikeuttaa kaiken. Että kiukuttaa tuollainen itsekkyys ja piittamattomuus muista ihmisistä. GRRR!

Pink Cadillac

2011-05-10T09:43:00.004+03:00

En oikeastaan ole suuri autojen ystävä, mutta jos minulla juuri nyt olisi 40 000e ylimääräistä ja ajokortti, saattaisin langeta kiusaukseen.

Cadillac series 62 Convertible, vuosimallia 1956

(Museoautojen huutokauppa la 14.5. Koskenrannassa, Helsingissä)

Kevät Helsingissä

2011-03-31T09:43:00.002+03:00

Inkivääriporsas salaattipedillä

2011-03-23T11:21:00.002+02:00

On olemassa maukkaita, helppoja ja nopeita ruokia, ja tämä on ehdottomasti yksi niistä. Muutama kastikeaine, nopea marinointi ja jokunen minuutti pannulla. Tuloksena herkullista inkivääripossua. Ei sitä aina jaksa paneutua ja piperrellä.

Jäätelöä & saappaita

2011-03-21T15:38:00.003+02:00

Pitkästä aikaa taas hiukan asukuvia. Urhea mieheni vei minut tänään jäätelölle, joten päätin kunnioittaa tapahtumaa ulkoiluttamalla uusinta hattuani. Kyseinen hattu löytyi yllättäen Uffilta ja varsin kohtuulliseen hintaan. Myös vyö on sieltä. Valkoiset saappaat puolestaan ovat iki-ihanat Minna Parikan Graciet. Niidenkin kohdalla onnisti, sillä poimin ne alennuksesta ja viimeinen koko sattui olemaan juuri oma kokoni.

Lontoon tuliaisia

2011-03-19T17:33:00.007+02:00

Pientä taukoa on tullut pidettyä. Sinä aikana ehdin piipahtaa vajaan viikon lomalla Lontoossa, mistä matkalaukkuun tietysti tarttui kaikenlaista tarpeellista ja hiukan vähemmän tarpeellista esineistöä. En itse asiassa alkuunkaan matkustanut Lontooseen shoppailemaan vaan ihan vain oleskelemaan, pyörimään museoissa ja syömään suklaakeksejä, mutta kun Camden, Portobello Road ja Clarks. Siinä selitystä kylliksi, siirrytään itse asiaan.

Kyllä kyllä, ostin kahdet kengät. Mutta ne ovat järkeviä kävelykenkiä ne ja tulivat tarpeeseen. Clarkseja nyt vain kannattaa ostaa lähinnä Briteistä, Suomessa vastaavat ovat paljon kalliimpia, ironista kylläkin.

Mukaan tarttuivat myös ihanat, marjapuuronsävyiset kashmir-sormikkaat. Kashmir-paitaakin olisin himoinnut, mutta ikävä kyllä hinnat miellyttivät sormituntumaa vähemmän. Tuntuvasti vähemmän.

Portobello Roadilla on tietysti ne kuuluisat antiikkimarkkinat viikonloppuisin, mutta vaikka en itse päässytkään sinne viikonloppuna, siellä on arkisinkin päivystämässä sekalainen määrä vintageputiikkeja. Vaatteista en jaksanut innostua, mutta erinäiset vintagekorut kiinnittivät huomioni. Violetit korvakorut olivat niin herkullisen väriset ja valtavat, että keräsin ne näyteikkunasta mukaani. Kaulakoru ja säihkyvä rintarossi löytyivät Camdenin käsityöläiskorttelista ja keskimmäinen, violetti rintakoru puolestaan paikallisen "pelastusarmeijan" kirpputorilta.

Ulkomailta on hauska ostella alusvaatteita. Siellä on niin paljon enemmän valikoimaa.

Lisäksi löysin Camdenistä pitkät, mokkanahkaiset vintagehansikkaat.

Ja lopuksi vielä sammakko sanoo moi!

Myyntimainos!

2011-02-14T09:44:00.004+02:00

Olen vihdoinkin saanut alkuun "vaatekaappi uusiksi" -projektini. Sen tiimoilta lykkäsinkin sitten asustetta huutonettiin myytäväksi ja lisää on vielä tulossa. Muun muassa nämä Minna Parikan punaiset ihanuudet myyn pois, koska kaikesta huolimatta koko ei oikein istu.

Jos kiinnostaapi niin tästä linkistä pääsee suoraan myytäviin kohteisiin: Arawnin huutonet-sivu.

Villakangastakki, lopultakin!

2011-02-11T13:57:00.002+02:00

Tarkoitukseni ei ollut sen kummemmin tehdä Koreassa ostoksia, mutta jotain tarttui kuitenkin mukaan. Melko huikeasta Shinsegae-tavaratalosta tarttui käsipuoleeni musta, kaksirivitetty villakangastakki, joka kuin ihmeen kaupalla oikeasti istui päälleni kuin hansikas. Korealaiset naiset ovat ehkä sitten lähempänä meikäläisen mallia kuin suomalaiset. Tai sitten siellä vain myydään parempaa tavaraa - en näet mene vannomaan, että suomalaisetkaan olisivat niiden vaatteiden muotoisia, mitä täältä saa.

Joka tapauksessa, nyt voin ruksia yhden kohdan pois hankintalistaltani! Huh.

Uusi kampaus

2011-01-30T22:42:00.003+02:00

Olen palannut! Korea oli hieno, ruoka oli hyvää ja seura mahtavaa, mutta ennen matkatarinointia hiukan tuoreempia asioita. Kävin nimittäin tänään kampaajalle! Aivan hetken mielijohteesta päätin mennä ja vieläpä ottaa värin - minä, joka tähän päivään mennessä en ole koskaan varsinaisesti värjännyt hiuksiani. Tuloksen voitte itse arvioida, olkaa hyvä.

Korea calling

2011-01-06T11:05:00.001+02:00

Nythän tilanne on se, että lentokone lähtee vajaan kolmen tunnin kuluttua ja vie minut toiselle puolelle maapalloa. Pidän siis varmaankin hiukan hiljaisempia hetkiä tässä. Ennen kuin saan taiottua blogiini omia kuviani, saatte nauttia Soulin vilinästä lainakuvin.

Kuvat:

http://www.utkusa.com/About/korea/

http://kimchifinland.wordpress.com/tag/pohjois-korea/

http://southwaymusic.wordpress.com/

Parikointia

2011-01-04T14:20:00.003+02:00

Olen onnen tyttö. Syntymäpäiväjuhlani olivat pienehköt ja ennen kaikkea paikalla oli ihania ihmisiä, mutta sain myös ihania lahjoja. Jostain syystä lahjakimara oli hitusen... kenkäpainotteinen. Paitsi että lahjoin itse itseäni Louboutinin hurmaavilla kiiltonahkakoroilla myös perheen toinen lahjoittaja muisti minua kengillä. Avomieheni lahjakääreestä paljastuivat... Parikan Bellet!*

Muistattehan joulun toivelahjalistani? No, yhden toiveista voi nyt ruksia pois. Kiitokset Parikalle ihanasta muotoilusta ja puolisolleni, joka toteutti toiveeni.

* Tarkkaan ottaen tarina on hiukan mutkikkaampi, mutta yksinkertainen on kaunista. Sain puolisoltani parikat ja ne ovat Bellet. Se riittää. :)

Chez Dominique

2011-01-02T20:33:00.004+02:00

Yksi elämäni suurista rakkauksista on hyvä ruoka. Sen vuoksi ei ehkä olekaan ihme, että unelmieni joukkoon on jo pitkään kuulunut vierailu Suomen hienoimmassa ravintolassa, Chez Dominiquessa - ja muutama päivä sitten unelmani toteutui erään ystäväni suosiollisella avustuksella.

Chez Dominiquen ja jonkun Chico'sin ero on melkein käsin kosketeltava. Älkää ymmärtäkö väärin, mitä pidän Chico'sin hampurilaisista ja käyn mieluusti herkuttelemassa Kaisaniemen thaibuffetissa. Silti, kyllä ne michelin-tähdet näkyvät eivätkä vain herkullisina ja mielikuvituksellisina annoksina lautasilla. Se, mitä itse arvostan luksusravintoloissa korkealle on palvelu. Chez Dominiquen pienessä salissa oli lukuisa joukko ystävällisiä tarjoilijoita täyttämässä asiakkaiden kaikki tarpeet. Joku tarjoilijoista oli aina paikalla opastamassa WC-kabinettiin tai auttamaan tuolin kanssa ja asettamassa lautasliinan polvilleni. Chez Dominiquessa todella tunsi olevansa asiantuntevan huolenpidon kohteena.

Joku sanoo tässä vaiheessa, että totta kai tarjoilijat pokkuroivat, koska he saavat siitä rahaa. Niin, sehän on se koko jutun idea. Eivät tarjoilijat ole sukulaisiani, joiden voi olettaa olevan ystävällisiä siksi, että jaamme osan samoista geeneistä. Miksi ihmeessä minua harmittaisi tieto siitä, että tarjoilija hymyilee valloittavasti siksi, että siitä ropisee hänen tililleen kuun puolessa välissä rahaa. Lähinnä olen ärtynyt, jos tarjoilija EI hymyile, vaikka hänen tililleen ropisee rahaa. Palvelustahan heille maksetaan. En näe mitään vikaa siinä, että minua kohdellaan muutaman tunnin ajan kuin ruhtinatarta, koska maksan siitä. Niinhän ne oikeatkin ruhtinaat tekevät.

Pääosassa Chez Dominiquessa oli tietysti ruoka. Valitsimme neljän ruokalajin yllätysmenun, joka sisälsi muunmuassa ankanmaksaa, erilaisia vedeneläviä eri tavoin valmistettuna, häränpihvin ja vasikankateenkorvan sekä jälkiruoaksi suklaavaahtoa, banaanijäätelöä ja vihreä tee -vaahtokarkkeja. Ennen varsinaisia alkupaloja talo tarjosi meille peräti kolme tervehdystä, jotka sisälsivät muun muassa eräänlaisia korppuja, poroa ja seesamilla maustettua tahnaa sekä juustopallon ja sipuleita. Jälkiruoan päätteeksi tuli vielä viimeinen talon tervehdys, appelsiinihyytelöä, marjoin ja pähkinöin maustettu pala nougat'a, salmiakkipusu ja kardemumma-macarone. Kaikki oli erinomaisen herkullista, kaunista ja makuaisteja silkkisesti silittelevää.

Kokemus oli upea, joskin kieltämättä suhteellisen hintava. Chez Dominiquesta ei ehkä tämän vuoksi tulekaan kantakuppilaani. Toivon kuitenkin, että ehkä vielä jonain päivänä pääsisin vierailemaan tässä ravintoloiden ihmemaassa toistekin.

Uuden vuoden eleganssia

2011-01-01T16:24:00.004+02:00

Uusi vuosi 2011 hiipii nurkan takaa. Olkoon se iloisempi ja pörröisempi.

Hyvää uutta vuotta!

(Mekko - Uff, kengät - Nina's)

My new babies

2010-12-31T14:36:00.007+02:00

Louboutin: Ron Ron

Ravintola-asu

2010-12-29T23:48:00.002+02:00

Tänään sain ystävältäni syntymäpäivälahjan hiukan etukäteen, sillä varsinainen merkkipäivä on vasta huomenna. Olen kuitenkin varattu huomenna ja niin on kyseinen toverinikin, joten hän vei minut tänään ravintoloiten kuninkaasee, Chez Dominiqueen! Harkittuani hetken pikkumustia sai ulkoilman kylmyys minut kuitenkin valitsemaan pitkän mekon.

Ja sitten kuvaleikkiä Chez Dominiquen saniteettitiloista. Ne olivat yhtä hienot kuin ravintola ja tunnelma muutenkin. Käsipaperia ei ollut, ei suinkaan - oli oikeita pyyhkeitä pinollinen!

Itse ravintolasta juttua hieman myöhemmin. Kokemuksena se oli toki upea, mutta kuviakin on! Huomiseen. :)

(Mekko & vyö: Uff)

Sekametelikalkkuna

2010-12-28T14:30:00.002+02:00

Nyt, kun joulu on ohi ja pelkkä jouluruokien ajatteleminenkin aiheuttaa huimausta, voidaankin palata perusasioiden ääreen. Toiset kiinalaiset ruoat ovat monimutkaisia ja vaikeita, toiset helppoja ja nopeita. Sekametelikalkkuna kuuluu jälkimmäisiin.

Syy, miksi itse pidän "sekametelikalkkunasta" on se, että ohje on todella helposti muunneltavissa. Lihana ja kasviksina voi käyttää oikeastaan aivan mitä tahansa, mitä kaapista löytyy. Ainoa, mikä täytyy ottaa huomioon, on eri kasvisten erilainen paistoaika. Porkkana kypsyy kauemmin kuin paprika, joten pannuun on ensin heitettävä kauemmin kypsyvät ja lisättävä sopivan ajan kuluttua nopeammin kypsyvät. Mutta kun tämän muistaa, vaihtoehdot ovat rajattomat.

Toinen tärkeä seikka on marinointi ja lihan paistaminen ennen kasviksia. Se tekee lihasta erityisen mureaa. Marinadiinkin voi käyttää mielikuvitusta, joskin tietyt perusainekset, kuten maissijauho, tulee aina lisätä. Myös sokeria on yleensä syytä käyttää, sillä sekä soija että sen sijaan mahdollisesti lisättävät osterikastike ja kalakastike ovat hyvin suolaisia.

Sekametelikalkkuna

Kalkkunaa tai muuta valitsemaasi lihaa

Kasviksia paloiteltuna

1-3 valkosipulinkynttä siivuttuna

4-6 siivua tuoretta inkivääriä

Marinadiin:

2 tl maissijauhoja

2 tl vettä

1/2 tl suolaa

1/2 tl sokeria

2 tl soijakastiketta

(itse lisään usein vielä ripauksen seesamiöljyä, antaa hyvää makua)

1. Pilko liha sopiviksi paloiksi, sekoita joukkoon kupissa valmistettu marinadi ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

2. Pilko valitsemasi kasvikset, inkivääri ja valkosipuli. Kuten kuvasta näkyy, itse käytin tällä kertaa sipulia, kaalin sisusta ja porkkanaa.

3. Paista lihat runsaassa öljyssä muutamassa pienessä erässä, valuta ja siirrä vähäksi aikaa syrjään (itse annan niiden vain olla siivilässä).

4. Kaada suurin osa öljystä pois niin, että jää vain 1-2 rkl ja ruskista siinä inkivääriä ja valkosipulia hetken aikaa.

5. Lisää joukkoon kasvikset ja kääntele 2-3 minuuttia (paitsi jos kasvikset vaativat eri paistoaikoja, sitten ne lisätään erissä).

6. Lisää joukkoon pari lusikallista soijaa, kääntele ja heitä lopuksi sekaan lihat. Itse lisään vielä tässä kohtaa rippusen seesamiöljyä. Kääntele vielä kerran liha kasvisten joukkoon ja sitten onkin jo valmista!

7. Ja hyvää tuli!

Talviyö

2010-12-19T20:09:00.002+02:00

Linnanjuhlat 2010 - kauneimmat

2010-12-14T19:57:00.003+02:00

On aika toisen osan. Aiemmassa osassa tarkastelimme, kuka iski kirveensä kiveen. Nyt katsotaan, kuka heitti tyylikkäimmät rynttyyt ylleen!

Minulla ei itse asiassa ole aavistustakaan, kuka on Riitta-Liisa Roponen, mutta hurmaavan kankaan hän on pukuunsa valinnut. Sopii blondille kuin nenä päähän ja liukuva muutos mustasta harmaaksi pienin vihrein sävein on ihana.

Eleganttius ei todellakaan ole iästä kiinni. Sen tietää Marja-Liisa Nevala, joka hätkähdyttää upeassa värissä ja on valinnut leikkauksen, joka imartelee häntä.

Punainen on mielivärejäni, joten siitä saa aina pistetä. Lisäksi puku sopii kantajalleen ja on koristeltu rinnasta viehättävin yksityiskohdin.

Vihreä kermakakku! Ja aivan ihana sellainen. Eikä nimikään naista pahenna (Linnea).

Tavallaan tämä puku on jo melkein liian yksinkertainen ja tavallinen makuuni, mutta totuus on, että kantaja vaikuttaa paljon siihen, miltä puku hänen yllään näyttää. Jenni Hiirikoski suorastaan huokuu kesäyön mystiikkaa tämä puku yllään. Mitä hurmaavin kokonaisuus.

Tässä on saatu printtityylinen puku toimimaan tyylikkäällä leikkauksella eikä kuviokaan ole liian hyökkäävä.

Minulla on tiettyjä juttuja Astrid Thorsin suhteen, mutta asusta täytyy antaa kunnia sille, jolle se kuuluu. Huikaiseva sininen pukee Astridia loistavasti.

Sori, en mahda tälle mitään. Empire-leikkaukset ja simpukkayläosat vain ovat niin ihania.

Ensi kerralla sitten vielä kunniamaininnat!

Paistetut munakoisot

2010-12-12T18:36:00.005+02:00

Aina silloin tällöin ihmisellä on mielihaluja. Viime aikoina olen jostain syystä himoinnut erästä perinteistä ukrainalaista herkkua, paistettua munakoisoa valkosipulimajoneesin kera. Siinä on käytetty kolmea Ukrainassa erittäin suosittua raaka-ainetta, nimittäin munakoisoa, majoneesia ja valkosipulia.

Vakavasti sanoen, munakoisoa todella käytetään Ukrainassa paljon. Kummisetäni puutarhassa kasvaa joka vuosi kukkuroittain tänä tummanviolettia vihannesta. Siitä valmistetaan monenmoista herkkua, kuten juuri mainitsemaani alkupalaa tai esimerkiksi ruokalajia nimeltä saté, johon munakoiso pilkotaan kuutioiksi tomaatin ja paprikan kera. Yleistä on myöskin suolata ja säilöä munakoisoa, mutta ukrainalaiset nyt säilövät kaikkea, kuten Suomessakin ennen vanhaan tehtiin. Ukrainassa vain on enemmän säilöttävää.

Majoneesia taas Ukrainassa ja Venäjällä työnnetään joka paikkaan. Eritoten salaatteihin. En laske leikkiä, suurin piirtein ainoa salaatti, jossa EI ole majoneesia, on kaalisalaatti. Muut on upotettu sakeaan majoneesikastikkeeseen, joka on toki maistuvaa, mutta melko raskasta.

Ongelmana on kyllä löytää kunnon majoneesia kaiken sen e-sakan keskeltä, mitä useimmat tuntuvat nykyään sisältävän. Tässä ohjeessa on käytetty ihan Kruunun halpamajoneesia, koska olen yhä etsimässä kelvollista lisäaineetonta luomumajoneesia. Useimmat luomumajoneesti kun ovat vegaanisia eli ne eivät sisällä kananmunaa. Siihen minulla on vain yksi asia sanottavana: majoneesi ilman kananmunaa ei ole mitään majoneesia.

Tähän ohjeeseen tarvitset:

Munakoisoa

Suolaa

Majoneesia

Valkosipulia

1. Pilko munakoiso noin puolen sentin siivuiksi.* Ripottele päälle vähäsen suolaa, sekoita ja laita hetkeksi sivuun.

2. Valmista valkosipulimajoneesi pilkkomalla ensin valkosipuli ja sekoittamalla siihen sopivaksi katsomasi määrä majoneesia.

3. Valmis majoneesi.

4. Huuhtele munakoisoviipaleet, taputtele ne kuiviksi ja paista keskilämmöllä kullankeltaisiksi.

5. Annostele muutamille siivuille valkosipulimajoneesia ja aseta toinen siivu päälle.

6. Kuten kuvasta näkyy.

8. Kelpaa alkupalaksi mihin vain juhliin!

* Voit pilkkoa munakoison myös pitkin pituuttaan kielen muotoisiksi siivuiksi. Tätä mallia kutsutaan nimellä "yazitski" eli "pienet kielet" - silloin vastakkain ei laiteta kahta erillistä siivua vaan yksi siivu taitetaan keskeltä.

Joululahjatoivelista

2010-12-12T11:38:00.005+02:00

Joulu tulla jolkottaa ja näin huomionkipeänä materialistina halusin tehdä kaikenkattavan joululahjalistan ja jakaa sen kanssanne. Tähän minut inspiroi toverini Sonia omalla listallaan joulupukille.

Törmäsin kuitenkin sellaiseen pieneen ongelmaan, etten olekaan aivan niin materialisti kuin olen kuvitellut. On totta kai asioita, joita periaatteessa haluan, kuten uusi sohva, pitkät nahkahansikkaat, jaloillaan seisova peili, lämpörullat ja sen sellaista, mutta ne ovat juttuja, jotka joka tapauksessa jossain vaiheessa hankin itse itselleni. En tahdo kenenkään hommaavan minulle sohvaa, koska tahdon itse valita oikeanalaisen enkä vielä tiedä, millainen se tulee olemaan.

Pohdittuani ankarasti, keksin vain muutaman jutun, jotka voisin toivoa joulupukin lisäävän listalleen minua varten. Behold.

Tieteen Kuvalehden vuosikerta. Myös Tiede-lehti kelpaisi. Tai National Geographic. Joku näistä. Kuva täältä.

Kalevala Korun Carmen-korvakorut. Minulla on jo Carmen-riipus, joten korvakorut täydentäisivät setin. Kuva täältä.

Minna Parikan Belle-kengät punaisina. Kuva täältä.

Matka Ecuadoriin ja aivan erityisesti Galapagos-saarille. Moikka, leguaanit! Kuva täältä.

Lisäksi toivoisin tietysti maailman rauhaa, islamin uskon maltistumista, naisten aseman parantumista Intiassa, Kiinassa ja erinäisissä muissa maissa, orjuuden loppumista ja onnellisia ihmissuhteita. Asioita, jotka eivät eittämättä hiukan tärkeämpiä kuin Minna Parikan kengät, mutta joita ei valitettavasti voi vain ostaa kaupasta.

Silti kaikkein tärkeintä minulle itselleni, itsekkäästi ja henkilökohtaisesti olisi mielenrauha. Rakas joulupukki, vapauta minut kahleista ja suo minulle rauha.

Pikkujoulutunnelmissa

2010-12-11T09:40:00.002+02:00

Pikkujouluissa pukeudutaan punaiseen. Ja hienostellaan yli kaikkien rajojen. Ainakin, jos on kyse tietystä kissaeläimestä, joka viihtyy merenneitomekoissa ja pitää 80-luvusta.

Oli muuten hauskaa. Kuvattavalla ja kuvaajalla.

(Vintagemekko Uffilta)

Linnanjuhlat 2010 - kauheimmat

2010-12-09T14:49:00.006+02:00

En itse asiassa katsonut linnanjuhlia. Olin töissä! Mutta mitäpä olisi muotiblogi ilman kattavaa kollaasia Suomen julkisimmista bileistä ja pistävää kommentaaria sen ohessa? Ja se oli sitten retorinen kysymys.

Minulla on nyt tässä kolme kategoriaa, kauheimmat, kauneimmat ja kunniamaininnat. Koska kitiseminen on kivaa, aloitetaan kauheimmilla.

Virpi Kuitunen on raskaana. Kiva, mutta ei se silti tarkoita, että tätikolttu näyttää hyvältä kenenkään päällä. Etenkään epämääräisen harmaana.

Minna Kauppia on jo tituleerattu juhlien kuningattareksi ja kenties tätä ennakoiden Kauppi hankki kampaajalla päähänsä punkkarikruunun. Puvun väri on kiva, mutta röyhelövyöry pudottaa pisteet miinuksen puolelle.

Jäiköhän Helena Ihamuotilalta nyt joku marimekkokangas hyödyntämättä? Meinaan, ei niiden muidenkaan lisääminen tähän sateenkaareen olisi enää pahentanut asiaa. Silmiin sattuu.

Istuvat puvun yläosat ovat kiva juttu, huonosti istuvat taas...

Ensinnäkään, en ole printtimekkojen ystävä. Toiseksi, väri ei imartele edes tummaa Abu-Hannaa. Kolmanneksi - miksi puku muistuttaa kauttaaltaan juutisäkkiä, jonne on piilotettu pieni tumma tyttö?

Väri on upea, mutta onneksi puku istuu oikein huonosti. Eiku...

Krista Kososenkin asua oli jo ehditty kehua, mitä en ymmärrä ollenkaan. Myönnettäköön, väri sopii Kososelle kyllä, mutta puvun malli saa hänet näyttämään kehonrakentajalta - eikä missään hyvässä mielessä.

Hei Susanna Palin, nämä eivät ole hääsi.

P.S. Kuvat Ylen arkistosta.

Talviaamu

2010-12-08T20:13:00.005+02:00

Zindan saappaat eivät toimi

2010-12-05T16:50:00.003+02:00

Ostin vajaa kaksi vuotta sitten Ziosta Zindan mustat mokkasaappaat, jotka näkyvät erinäisissä kuvissani, muun muassa tässä merkinnässä. Kävi niin, että en tullut käyttäneeksi kenkiä oikeastaan juuri ollenkaan ja vasta tänä talvena ryhdyin toden teolla ulkoiluttamaan niitä. Kolmen kerran jälkeen tulos oli seuraavanlainen: oikea korko osittain irti ja molemmista koroista päällysmuovi lähtenyt kuoriutumaan paljastaen alla olevan valkoisen muovin.

Vein kengät taannoin Zioon ja he ystävällisesti lupasivat laittaa kengät suutarille, vaikka ostoksesta onkin aikaa. Silti minulla on yhä yksi valituksen aihe; miten hiivatissa voivat 200 euron saappaat olla näin kehnolaatuiset??? Kenen idea oli ottaa SUOMEEN myyntiin kengät, joiden korot eivät kestä ritilöitä? WTF?

Zio hoiti ongelman ihan asiallisesti, mutta fakta silti on, että näin ei edes olisi pitänyt käydä. Kyllä saappaiden kuuluu kestää normaali kulutus menemättä rikki muutaman kävelykerran jälkeen. Näin ollen täytyy todeta, että olipa viimeinen kerta, kun tähän espanjalaiseen merkkiin investoin.

On aika sukkahousujen

2010-12-01T13:39:00.006+02:00

Suomessa asuessaan tyylikäs nainen kohtaa yhden erityisen ongelman: kuinka yhdistää vaatetuksen tyylikkyys mukavuuteen ja aivan erityisesti lämpöön. 15 asteen talvipakkasissa ei pelkässä minihamosessa ja stay up -sukissa ulkona hypitäkään, ei ainakaan ilman riskejä virtsatientulehduksesta. Ennen muinoin äiti pelotteli silläkin, että pyllynsä jäädyttäviltä tytöiltä jäävät mukulat saamatta (en tiedä, miten tämä toimii, äiti ei ole lääkäri), mutta siitä voidaan olla montaa eri mieltä.

Toppahousut pitävät jalat lämpiminä työmatkalla, mutta järin tyylikkäät ne eivät ole. Jotain lämmikettä pitäisi siis keksiä ohuempien housujen ja hameiden alla. Todelliset vintageihmiset tietysti hankkivat paksuja pitkiä sukkia ja panostavat vintage-tyylisiin alusvaatteisiin, mutta koska minulle vintage on kuitenkin "vain" juhlapäivien harraste, panostan arkena modernimpiin lämmikkeisiin eli sukkahousuihin. Minä nimittäin en, harvinaista kyllä, inhoa enää sukkahousuja. Aiemmin inhosin niitä siksi, että vyötärön kohdalle jäi aina painauma, joka näkyi vaatteiden läpi, mutta hoikentumisen myötä kyseinen ongelma on pienentynyt huomattavasti eikä enää häiritse.

Sukkahousut pitäisi nyt siis löytää, lämpimät sellaiset. Mutta mistä, millaiset, millä hinnalla? Paksut niiden on oltava tietenkin, mutta käykö sekoite vai panostanko puuvillaan vai peräti merinovillaan? Jälkimmäinen on kallein, mutta kenties myös lämpimin. Wolfordilla on kuulemma n. 50 euron merinosukkahousuja, mikä vaikuttaa ehkä hiukan liian suolaiselta hinnalta yksistä sukkahousuista. Ne penteleet kun menevät herkästi rikki. Falke olisi toinen vaihtoehto, saakohan niitä mistään.

Toistaiseksi tämä nyt on tällaista pohdintaa. Olen haeskellut netistä sukkahousukauppoja, mutta tilaaminen ei tuntuisi tulevan halvemmaksi kuin paikan päältä ostaminen. Paikan päällä valikoima taas on niin laaja, että pienen kuluttajan pää menee pyörälle.

Mikähän nyt neuvoksi? Kerron lisää, kun keksin. Siihen asti täytyy paleilla nailoneissa.

Vaarallinen kissaeläin

2010-11-28T21:20:00.003+02:00

Muutaman päivän takaisesta bloggauksestani voi ehkä päätellä jotain suhteestani leopardikuosiin. Liika voi olla liikaa, mutta sopivasti asusteena se toimii etenkin tällaisella kissaeläimellä. Miau!

Luomua hiuksille

2010-11-26T13:53:00.003+02:00

Nykytrendihän on se, että pyritään käyttämään mahdollisimman vähän kemikaaleja. Liiallisen kosmetiikan käytön vaaroista kirjoitellaan siellä sun täällä, viimeksi nyt esimerkiksi Kemikaalikimarassa, missä mainittiin taas kerran hiusvärien raskas kemikaalikuorma. Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun esimerkiksi juuri Kemikaalikimara kirjoittaa hiusväreistä ja niiden yliherkkyyttä aiheuttavista ainesosista. Tässä mielessä onkin vähän hassua, että kovin monet kemikaalien vaarallisuuden nimiin vannovat siitä huolimatta kuitenkin värjäävät hiuksiaan. Hiusväriartikkeleita lukemalla kun saa käsityksen, että satunnainen meikkaaminen on huomattavasti pienempi paha kuin jatkuva hiusväreillä läträys.

Tänä päivänä tuntuu, että ainakin naisten keskuudessa lähestulkoon kaikki värjäävät hiuksiaan. Kun oikein ankarasti mietin, pystyn nimeämään ehkä yhden tai kaksi tietämääni naista, jotka eivät ehkä värjää hiuksiaan - itseni lisäksi, siis. Minä olen poikkeus säännöstä. Hiusvärihistoriani on hyvin lyhyt ja ytimekäs: teini-iässä kahdesti raidat ja kerran kevytvärjäys, viime vuoden marraskuussa.

Se marraskuun kevytväri korpeaa minua hiukan yhä. Lukijat saattavat muistaa, että kyseinen värjäys johtui KG-lehden artikkelista, johon minua haastateltiin (kuvat löytyvät täältä). Yritin silloin luikerrella irti värjäyksestä ehdottaen, että hiukseni vain leikattaisiin ja muotoiltaisiin, mutta ei. Sen verran onnistuin pitämään päätäni, että vaadin värin olevan mahdollisimman lähellä omaa väriäni, jotta sen kasvattaminen pois ei olisi hankalaa ja että värin pitäisi olla mahdollisimman kevyttä. Enää en suostuisi siihenkään, en kerta kaikkiaan tahdo mitään värejä päähäni. Kyseessä ei ole kemikaalikammo, sillä läträänhän minä kaikenlaisilla kampausnesteillä silloin tällöin ja juhliin meikkaan hyvinkin voimakkaasti. Minulla vain on hyvä väri omasta takaa enkä tahdo mihinkään värjäyskierteeseen.

Mikä minua kuitenkin nimenomaan ärsyttää tuossa muuttumisleikin pakkovärjäyksessä on se, miten hiusvärin oletetaan olevan automaattinen osa naisen laittautumista. Totta KAI naisen tulee värjätä tukkansa, jos hän haluaa uudistua. Tietenkään naisen oma väri ei ole mistään kotoisin. Kosmetiikkateollisuus kiittää.

Nyt, kun meillä on luomutiesmitä, olisi hauska nähdä myös luomuhiusten esiinmarssi!

Pink pink!

2010-11-23T10:47:00.004+02:00

Helsingin seudun liikennekin on ryhtynyt tyylitietoiseksi: Lippuautomaatit väritetään pinkeiksi.

Miten söpöjä!

Leopardi ja Louboutin

2010-11-21T21:30:00.004+02:00

Jotenkin viime aikoina leopardikuosi on alkanut miellyttää minua. Keikistelin taannoin leopardisukkahousuissa ja nyt ostin leopardihatun. Leopardikorkokenkiä olen etsinyt iät ja ajat törmäämättä niihin ainoisiin ja oikeisiin. Viime viikolla satuin kuitenkin sattumalta löytämään aivan jumalaiset leopardisaappaat googlen ystävällisellä avustuksella.

Ihanat! Jumalaiset! Hurmaavat! Täti tahtooooo-ooo-oo!

Leopardisaappaani ovat täydelliset. Tai siis melkein täydelliset - ne nimittäin ovat Louboutinit. Ne ovat hemmetin Christian Louboutinit! Eli ne siis maksavat aivan jumalattoman summan rahaa, suurin piirtein 1500 dollaria. Siinä menisi useammankin kuun vuokrarahat, jos noita ryhtyisin tilailemaan.

En pidä noista saappaista siksi, että ne ovat Louboutinit vaan siksi, että ne ovat kauniit. Soisin hyvin mielelläni niiden olevan jotain halvempaa merkkiä tai jopa merkittömät. Hittoon Louboutin, haluan vain leopardisaappaat! Onko se liikaa pyydetty? Tämä johtaa minut erään ongelman äärelle: miten suhtautua replikoihin? En siis missään nimessä halua feikkikenkiä, sillä en halua rahoittaa sitä rikollisbisnestä, mikä kyseiseen toimintaan liittyy enkä todellakaan maksaa satoja euroja kenkistä, jotka väittävät olevansa jotain, mitä ne eivät ole. Mutta entäpä ne replikat? Kengät, jotka olisivat samanlaiset kuin nuo saappaat ainakin suurin piirtein, mutta eivät väittäisi olevansa Louboutinit?

Monet halpisketjut ja -merkit kopioivat kalliimpien merkkien malleja itselleen ja ihmiset ostelevat tyytyväisenä. En muuten näe asiassa mitään kummallista, mutta jos replikani muistuttaisivat aivan olennaisesti louboutineja, joku voisi niitä sellaisina erehtyä pitämään ja silloin kuitenkin teeskentelisin olevani jotain, mitä en ole. En halua aitoja Louboutineja, haluan vain saappaat! Miksi tämä on niin vaikeaa? Äääää!

Tahdon leopardikuvioiset saappaat!

Pitkiä takkeja

2010-11-18T10:22:00.003+02:00

Olenko jo maininnut rakastavani pitkiä takkeja? Kenties syy on slaavigeenieni - muistan lapsuudestani, kuinka äiti käytti pitkiä palttoita ja ihailin niitä tavattomasti. Kovin monen suomalaisäidin vaatekaapista tuskin löytyi turkoosia, nilkkoihin asti ulottuvaa toppatakkia. Ei löydy meikäläisenkään kaapista, mutta tällainen musta kaapu kuuluu suhteellisen tuoreisiin hankintoihini.

Kyseinen takki on vanhaa Arolan kutomon tuotantoa ja valmistettu Suomessa. Kuntokin on loistava, takista puuttuu ainoastaan yksi koristenappi. Ja uskokaa tai älkää, tämäkin löytö on tehty Uffilta.

Ja koska hihat eivät ole täyspitkät, tämä tarkoittaa tietysti vain sitä, että täytyy hankkia pitkät nahkahansikkaat!

50-lukulaista keikistelyä

2010-11-15T14:58:00.003+02:00

Vaatemuodin kannalta suosikkiaikakauteni on ehdottomasti 50-luku tiimalasivartaloineen - osittain tietysti siksi, että kyseinen aikakausi sopii loistavasti omaan vartalotyyppiini. 50-luvun vaatteita ei ole helppo löytää, mutta silloin tällöin onni potkii. Tämä asukokonaisuus on hankittu Uffilta, niin uskomatonta kuin se onkin. Yleisesti ottaen suosin vaatetuksessani mustaa, mutta vintagen kohdalla olen valmis tekemään poikkeuksia ja tämän kohdalla se kannatti. Paitsi että mekko istuu kuin hansikas, se myös sopii väreiltään täydellisesti.

Ja hei, kengät ovat Minna Parikan. Yhä vain. :)

Halloween

2010-11-08T08:39:00.004+02:00

Vähän juhlavieton muotia. Kasarityylillä mennään.

Hipsteri?

Karibia!

2010-11-02T14:47:00.004+02:00

Olen ollut jonnin aikaa hiljaa, mutta sille on hyvä selitys. Kävin näet kääntymässä Karibian saaristossa, Barbadoksella. Oli kuumaa, aurinkoista ja merellistä. Aivan ihana loma!

Varmuudeksi vakuudeksi vielä otin myös kuvia. Kadehtikaa!

Barbados 19-26.10.

Tässä vähän esimerkkejä:

Strassityttö

2010-10-10T19:56:00.003+03:00

Hiukan vaatelmia tällä kertaa, vaihtelun vuoksi. Viikonloppuna tuli hiukan ulkoiltua ja ulkoilutettua kameraa.

Asu on kenkiä lukuun ottamatta vintagea. Mekko on nähty jo aiemmin, mutta jakku on uusi tuttavuus. Tällaiset vyötärön yläpuolelle päättyvät jakut ovat suuresti mieleeni, sillä ne korostavat upeasti vyötäröä ja lantion kaarta. Lisäksi tietysti tässä jakussa on strassinapit ja turkiskaulus.

Päässä on 40-luvun hattu, joka ei valitettavasti täysin erotu... Minun täytyy kehitellä jotain tapoja tehdä kampauksia. Olen kateudesta soikea muotibloggaajille, jotka vääntävät hiuksiaan ties mille kiehkuroille ja rullille. Itse saan juuri ja juuri pakerrettua nutturan taakse.

Mutta hei, 40-luvun korvakorut sopivat hyvin sarjaan!

Mekko: vintagea, Kaivarin kanuunasta - jakku: vintagea, UFFilta - kengät: Pietarista - Hattu: vintagea, vintage-messuilta.

Arawnin kokkikoulu: mustajuurikeitto

2010-10-02T20:20:00.003+03:00

Syksy saapuu ja sitä myöten alkaa keittojen aika. Tai ainakin joku jossain sanoi niin, vaikka allekirjoittanut syö kyllä keittoja kesälläkin. Mutta niin tai näin, tänään keittelemme mustajuurikeittoa.

Mustajuurisoppaan tarvitset:

500g mustajuuria

1 l kasvislientä

1-2dl kermaa

1/2 kesäkurpitsa

Purjon valkoinen osa

Nokare voita

Pekonia

Valkopippuria maun mukaan

Suolaa maun mukaan

Muskottipähkinää maun mukaan

1. Aloitetaan kuorimalla ja pilkkomalla mustajuuri ja kesäkurpitsa. Laita ne kylmään veteen lillumaan, jottei mustajuuri tummu.

2. Pilko purjo ja kuullota sitä hetki kattilassa voinokareen kera.

3. Lisää pataan mustajuuri ja kesäkurpitsa sekä 1 l kasvislientä. Keitä, kunnes ainekset ovat kypsiä.

4. Paista seuraksi pekonia. Muista paistaa rapeaksi (keskilämmöllä jonkin aikaa, valurautapannu on pop).

5. Siivilöi kypsät juurekset, mutta älä heitä vielä keitinlientä pois.

6. Soseuta mustajuuri-kesäkurpitsaseos sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa tai missä ikinä.

7. Lisää kerma (haluamasi määrä) ja kiehauta. Jos haluat keitosta ohuempaa, lisää keitinlientä sen verran kuin katsot sopivaksi.

8. Lisää mausteet ja maistele, että tuli sopivasti.

9. Pilko rapsakka pekoni pieneksi veitsellä ja ripottele keoksi keiton pinnalle.

Hyvää tuli!!

Korsettityttö

2010-09-23T14:41:00.003+03:00

Vihdoinkin se on täällä - nimittäin uusi, mittojen mukaan tehty korsettini! Kyllä se maksoi, mutta on se myös upea.

Ja koska tekijöille täytyy antaa kunnia, kiitetään vielä kerran Belle Modesten väkeä. Kiitos!

Meg Ryanin tissit

2010-09-18T09:17:00.003+03:00

Voi terve. Maailmalla kohutaan nyt näemmä siitä, että Meg Ryanin tissit eivät ole "siellä, missä niiden pitäisi olla".

Jospas nyt otettaisiin se realismi kauniiseen käteen: Meg Ryan on 49-vuotias. Toistan: 49-vuotias. Ainoa tapa, jolla 49-vuotiaan tissit ovat samassa kohtaa kuin 19-vuotiaana on raju kauneuskirurginen operaatio silikoneineen. Vai tähänkö sivustolla viitataankin, että Ryan on ollut niin piittaamaton, ettei ole leikkauttanut tissejään "paikoilleen"? Koska hei, kyllähän 49-vuotiaan tissien pitäisi olla melkein kaulassa asti!

Itse olen lähinnä yllättynyt siitä, että Meg Ryanilla ylipäätään ON tissit. Kyseinen näyttelijä kuuluu samaan kategoriaan Julianne Mooren, Annette Beningin ja Diane Lanen kanssa. Ai niin, melko uusi tulokas tähän kategoriaan on Renee Zellweger. Tapaan kutsua tätä kategoriaa termillä "kävelevä luuranko" tahi "kokoonkuivunut luumu". Ymmärrän, mistä se johtuu - starat yrittävät pysyä yhtä laihoina kuin nuorina, koska nuoria naisia ihannoidaan -, mutta se on silti vähän surullisen näköistä. Laiha 19-vuotias on ihan eri asia kuin laiha 49-vuotias, näin pääsääntöisesti.

Ei ihme, että maailma on sekaisin.

Espanjalainen riikinkukko

2010-09-14T08:57:00.005+03:00

Espanjalaiset ymmärtävät paitsi kenkien myös vaatteiden päälle. Satuin kesällä eksymään Aleksanterinkadun Aleksi13-liikkeen yläkertaan, missä myytiin hiukan perinteisestä suomalaisesta tyylistä poikkeavia vaatteita. Google kertoi, että näiden värikkäiden ja eksoottisten vaatekappaleiden taakse piiloutuu espanjalainen tuotemerkki Desigual, joka on toiminut alalla vuodesta 1984.

Desigualin riikinkukkomaisia elkeitä kelpaa kyllä ihailla.

Mutta onhan noita miinuksiakin. Ensimmäinen on hinta: takit maksavat yli 300 euroa. Se nyt olisi ehkä vielä ylitettävissä, mutta se toinen miinus laittaa pisteen ostosaikeille. Desigualin vaatteet eivät kerta kaikkiaan istu tämän neidon päälle. Espanjalaisten naisten mitoitus ei imartele tätä vartaloa.

Syystakin metsästys jatkukoon.

Arawnin kokkikoulu: mokkakääretorttu

2010-09-07T11:49:00.000+03:00

Lupasin viime osassa laitella seuraavaksi jotain makeaa. Jotain jälkiruoaksi sopivaa. En itse asiassa leivo kovin usein, mutta tämä herkkupala on sen sortin viettelys, että sitä täytyy joskus tehdä. Behold, mokkakääretorttu.

Ai niin, valmistaminen kestää aika kauan, koska pohjan on jäähdyteltävä useita tunteta. Eli älä kokkailla tätä tuntia ennen vieraiden saapumista!

Ainekset ovat aika yksinkertaiset:

5 kananmunaa

180 g sokeria

125 g taloussuklaata

65 g tummaa suklaata

4 dl kermaa

1-3 rkl pikaespressojauhetta

3 rkl vettä

hyppysellinen suolaa

1. Aloitamme perinteisellä tavalla valmistelemalla ainekset. Sulata suklaat mikrossa tai vesihauteessa (varo, etteivät ne pala - palanut suklaa on täysin hyödytöntä) ja sekoita joukkoon 3 rk lämmintä vettä. Suklaasta tulee vähän hassua rakenteeltaan, mutta älä häiriinny. Munien kohdalla taas erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan.

2. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.

3. Vatkaa keltuaissokerivaahdon sekaan suklaaseos.

4. Voitele kääretorttuvuoka voilla ja painele leivinpaperi siihen kiinni (tämän voi toki tehdä missä kohtaa valmistusprosessia vain, vaikka alussa, jos haluaa).

5. Heitä valkuaisten joukkoon hyppysellinen suolaa ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi (lasikulho ei oikeasti ole hyvä idea, ei vain ollut muuta kaapissa).

6. Sekoita taikinaan lusikallinen valkuaisvaahtoa saadaksesi taikinan kuohkeammaksi. Sen jälkeen kippaa loput valkuaisvaahdosta joukkoon ja nostele varovasti lastalla seos tasaiseksi. Älä siis vatkaa tai sekoita kovasti.

7. Tältä se taikina lopuksi näyttää. Kaada se vuokaan, levitä varovasti tasaiseksi ja paista pohjaa 180 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes se on selkeästi valmista.

8. Tadaa!

9. Kun pohja on vähän jäähtynyt, peitä se leivinpaperilla ja märällä pyyhkeellä ja jätä seisomaan yön yli.

10. Seuraavana päivänä kumoa varovasti pohja leivinpaperille, jonka päälle olet ensin siivilöinyt runsaasti tomusokeria.

11. Kuorrutusta varten vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sen joukkoon pikaespressoneste (pikaespresso + 1rkl vettä).

12. Levitä n. 2/3 kermavaahdosta tasaisesti torttupohjan päälle.

13. Kääri torttu pohjapaperia avuksi käyttäen kääryläksi ja viimeistele se lopulla kermavaahdolla. Oma torttuni ei ole sellainen söötti ja tasaisen pyöreä, kuten kuvasta näkyy, mutta en anna sen häiritä. Ei se makuun vaikuta ja kermavaahtohuntu peittää kätevästi pienet kauneusvirheet. En muista koskaan onnistuneeni saamaan tästä tortusta oikeasti pyöreää...

Muotizombit

2010-09-03T10:12:00.001+03:00

Minusta ei selkeästikään tule koskaan muotikuvaajaa. Eikä muotikuvien ymmärtäjää.

Tiina Vanhatapion Syksy/talvi 2010/2011
Katri Niskanen Syksy/talvi 2010/2011
Rannan kuvat TBA:n syksyn kokoelmasta

En tiedä miksi, mutta laihat, kuolleennäköiset zombit eivät oikein koskeen ole vedonneet omaan estetiikan tajuuni.

Enkä ymmärrä, miksi kukaan kuvittelisi minun haluavan pukeutua kuin zombi.

Arawnin kokkikoulu: pelmenit

2010-08-30T17:02:00.006+03:00

Tervetuloa jälleen kokkaamaan Arawnin seurassa! Tällä kerralla taiomme pöytään vanhan klassikon, joka yksinkertaisuudestaan huolimatta joka kerta häikäisee illallisvieraat: pelmenejä isoäidin tapaan. Ette pääse aivan helpolla, sillä vaikka raaka-aineet ovat yksinkertaiset, taikinan ja etenkin itse pelmeniyksilöisen vääntäminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Vaiva kuitenkin palkitaan ruhtinaallisesti höyryävän pelmenilautasen saapuessa pöytään.

Olen ottanut runsaasti kuvia, koska pelmenien leipominen ei ole maailman yksinkertaisin homma. Huomautan kuitenkin, että jokaisella kokilla on omat kikkansa eli jos olette tehneet niitä eri tavalla kuin minä, siinä ei ole mitään väärää. Oma tapani on sieltä vaivalloisimmasta päästä, mutta toisaalta, Venäjällä ja Ukrainassa talon emännän taidot on aina määritelty sen perusteella, kuinka kauniita ja pieniä pelmenejä hän pyöräyttelee. Jos haluatte olla hyviä emäntiä ja isäntiä, tämä tapa toimii.

Ensin käsittelemme lihan. Sitä varten tarvitse seuraavaa:

n. 400g sika-nautajauhelihaa (tai sika-nauta-lammasjauhelihaa)
1 suuri sipuli (kuivattu käy hyvin, kuvan jättisipuli oli vähän liian iso jo)
Suolaa
Mustapippuria

1. Jauha sipuli tehosekoittimessa pieneksi pilkkeeksi tai pilko se mahdollisimman pieneksi ja lisää se lihan joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan. Vaivaa käsin liha tasaiseksi ja ilmavaksi. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi.

Seuraavaksi väännämme taikinan, johon tulee seuraavaa:

1,5dl maitoa
1,5dl vettä
1 rkl auringonkukkaöljyä
1 kananmuna
Erikoisvehnäjauhoja tarpeen mukaan

2. Minä en käytä taikinantekoon kulhoa - sitä voi käyttää, jos haluaa, mutta hei, isoäiti teki ne näin! Eli kaada pöydälle valtaisa keko jauhoja ja levitä ne niin, että jauhoista muodostuu pyörä kehä. Varo, ettei kehälle jää heikkoja kohtia. Kehän sisään kaada muut aineet, muna, vesi, maito ja öljy.

3. Ryhdy sekoittamaan jauhoja taikinan nestemäiseen osuuteen. Tee tämä niin, että vedät tasaisesti ympäri kehää jauhoja keskellä samalla sekoittaen ne nesteen joukkoon. Varo, ettet ohenna jauhokehää liikaa mistään kohtaa ennen kuin neste on jo liian tiivistä juostakseen pitkin pöytää.

4. Tuloksen tulisi näyttää tältä.

5. Vaivaa taikinaa, kunnes se on tasaista. Jauhoja voi lisätä, jos tuntuu tarpeelliselta. (On muuten hyvää stressinpurkua tuo taikinan vaivaaminen.)

6. Kun olet piinannut taikinaa tarpeeksi, leikkaa siitä n. 1/3 erilleen ja laita loppuosa muovipussiin/kuvun alle odottamaan hetkeksi (jos jätät sen silleen, pinta kuivuu).

7. Rullaa taikinaa pöytää vasten, kunnes saat aikaan pitkän, ohuen nauhan. Taikina ei saa olla liian jauhoinen pinnalta, koska muuten se vain liukuu pöydällä eikä rullaannu.

8. Tällainen sinun pitäisi saada aikaan.

9. Jaa taikinanauha veitsellä 1,5cm-2,5cm palasiin. Huomaa, että mitä pienemmän teet, sen pienempi tulee pelmenistäsi. Pienemmät ovat nätimpiä, mutta niiden tekemiseen menee tietysti myös enemmän aikaa.

10. Jälleen esittely työvaiheesta.

11. Irrota varovasti yksi leikkaamasi taikinasiivu pöydältä ja pyöritä se jauhoissa.

12. Painele siivu sormin lätyksi.

13. Kauli lätty ohueksi. Yritä säilyttää se mahdollisimman pyöreänä (esim. kaulimissuunta vaikuttaa tähän).

14. Kun toistat työvaiheet 11-13, sinulla pitäisi olla pöydällä tällaisia.

15. Nyt päästään itse pelmenien pyörittelyyn. Ota liha jääkaapista ja kaivele sieltä sopivankokoinen lusikallinen lihaa. Alku on vähän hankalaa, mutta aika pian sen oppii silmämääräisesti arvioimaan, minkä kokoiseen taikinapyörylään menee minkäkin verran lihaa. Tarkoitus kuitenkin on, ettei taikinasta tule aivan liian ohutta, koska silloin se helposti repeää keitettäessä, etenkin pakastamisen jälkeen. Voit siis alussa ottaa lihaa vähän varoen ja lisätä, jos tuntuu, että sitä on liian vähän.

16. Aseta liha taikinapyörylän keskelle ja paina sitä sisäänpäin samalla, kun vedät hellästi reunoja ulospäin.

17. Jatka reunojen vetämistä lihan peitoksi pehmeästi ja varoen. Älä nyi tai vedä liikaa. Taikina venyy kyllä.

18. Kun liha on melkein peittynyt (liha on vielä vähän näkyvissä tässä kohtaa), venytä taikinan reunoja painamalla ne tiukasti yhteen joka puolelta. Reunojen pitää tosiaan olla tiiviitä, joten tee se kunnolla, mutta älä tee painellusta reunasta liian leveää.

19. Nyt sinulla on puolikuun muotoinen pelmeni.

20. Me emme kuitenkaan pysähdy puolikuuhun. Ota kiinni "kuun" terävistä kärjistä ja paina ne yhteen siten, että toinen puoli pelmenistä jää vähän kaarevammaksi kuin toinen.

21. Nyt sinulla on oikeaoppinen venäläinen pelmeni.

22. Kun asettelet pelmenejä odottelemaan keittämistä, muista jauhottaa alusta ja asetella pelmenit niin, etteivät ne kosketa toisiaan. Jos teet kerralla paljon, voit peittää ne jollain, esim. muovipussilla, ettei taikina kuivahda.

23. Nyt olet tehnyt sopivan kasan pelmenejä ja pääsemme keittämään niitä. Sitä varten sinun on kuumennettava kattilassa 2-3l vettä. Suhteuta se haluamaasi pelmenimäärään; pelmenien on päästä lillumaan vedessä vapaasti.

24. Kun vesi kiehuu, lisää pelmenit. Keittele niitä koko ajan sekoittaen noin 5 minuuttia (jos keität pakastettuja, noin 7 min).

25. Nosta pelmenit reikäkauhalla tarjoilukulhoon, pilko päälle hiukan voita ja sekoita. Tarjoa pelmenit smetanan ja/tai majoneesin kera. Päälle voit ripotella mustapippuria ja suolaa (jos et aiemmin suolannut kylliksi.

Pelmenit maistuvat voin tahi riistaliemen kera.

Se oli siinä! Seuraavassa osassa valmistammekin makeita herkkuja.

Lisäys:

1) Tahdon vielä mainita sanasen säilytyksestä. Tällä ohjeella pelmenejä tulee vallan runsaasti - aivan liikaa yhdelle ihmiselle (ellet ole valtava painonnostaja). Siksi osa pelmeneistä kannattaakin säilöä pakastamalla. Se on aivan helppoa: kun olet tehnyt kaikki pelmenit, heitä kattilaan ne, jotka keität ja siirrä loput suoraan pakkaseen. Pakastaessa täytyy huolehtia siitä, etteivät pelmenit kosketa toisiaan, koska muuten ne jäätyvät kiinni toisiinsa. Sen jälkeen, kun pelmenit ovat jäätyneet, ne voi kerätä pussukkaan ja säästää näin tilaa.

2) Kasvissyöjiä varten vinkki: pienellä säädöllä pelmeneistä saa ruokaa nimeltä vareniki. Varenikit valmistetaan aivan samalla tavalla, mutta lihaisa sisus korvataan jollain muulla materialla ja yksilöt jätetään yleensä puolikuun muotoisiksi. Yksi hyvä ja maistuva sisusvaihtoehto on yksinkertaisesti perunamuussi, johon on sekoitettu paistettua sipulia. Toinen yleinen täyte on sienitäyte; sienet pilkotaan ensin pieniksi (kuivatut pitää keittää ensin, tuoreita ei tarvitse), mukaan sekoitetaan sipulisilppua maun mukaan ja sitten paistellaan pannulla sopivan kypsäksi.

Illallisasu

2010-08-27T08:41:00.002+03:00

Vaihtelun vuoksi hiukan asukuviakin. Rrrakastan entisaikain vaatteita muun muassa siksi, että ne on yleensä tehty naisille istuviksi eli niissä on tilaa sekä lantiolle että vyötärölle. Nykyisten kotelomekkojen kohdalla olen jo menettänyt toivoni.

Erityisen viehättynyt olen tästä mekosta kookkaan pukukorun vuoksi. Minussa elää näet pieni harakka, joka rakastaa kaikkea kiiltelevää. Valmistajana on S. Eisenberg -niminen merkki Kaliforniasta eli mekkoni on tehnyt pitkän matkan Yhdysvalloista vaatekaappiini.

Ja samalla näette vähän kämpän sisustustakin.

Mekko: Vintagea Kaivarin kanuunasta - Kengät: Minna Parikka

Arawnin kokkikoulu: kanaa mustapapukastikkeessa

2010-08-24T11:50:00.004+03:00

On aika taas laittaa ruokaa. Tänään valmistamme klassisen kiinalaisen annoksen, kanaa mustapapukastikkeessa. Alkuperäinen ohje on naudalle, mutta periaatteessa sillä ei ole väliä, mitä lihaa käyttää. Pannulle päätyi kana, koska sitä sattui jääkaapissa olemaan (ja kunnollinen nauta on kallista).

Kiinalainen ruoka usein pikapaistetaan, minkä vuoksi on suotavaa valmistella kaikki tuoreainekset ennen paistamisen aloittamista. Paistettaessa ruokaa on sekoitettava koko ajan ja paistoajat vaihtelevat 1-4 minuutin välillä, joten siinä välissä ei ehdi pilkkoa mitään.

Mustapapuja saa ainakin useimmista aasialaisista ruokakaupoista. Kysy vain kuivattuja tai fermentoituja mustapapuja - ne siis ovat joka tapauksessa fermentoimalla kuivattuja, mutta usein niistä käytetään vain nimitystä "kuivatut mustapavut".

Aloitamme lihan marinoinnista. Tarvitset seuraavaa:

n. 250g kanaa (tai muuta lihaa)
2 rkl vaaleaa soijakastiketta
1 rkl kiinalaista riisiviiniä (tai kuivaa sherryä)
1/2 tl seesamiöljyä
1 tl maissitärkkelysjauhoja

1. Suikaloi kana pitkiksi, ohuiksi suikaleiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään pienessä kipossa, kaada ne kanan joukkoon ja sekoita hyvin. Laita kana jääkaappiin marinoitumaan vähintään puoleksi tunniksi.

Mustapapukastike

Sillä aikaa, kun kana marinoituu, ehdit kätevästi valmistella kastikeainekset. Tarvitset seuraavaa:

2 valkosipulinkynttä
1 n. saksanpähkinän kokoinen pala tuoretta inkivääriä
30g kevätsipulia
1-2 rkl fermentoituja mustapapuja*
1-2 paprikaa
1 rkl sokeria
1 tl maissitärkkelystä
2 rkl kanalientä
1/2 tl seesamiöljyä
1 rkl kiinalaista riisiviinä
1 rkl vaaleaa soijakastiketta
1-2 rkl maapähkinäöljyä (muukin öljy kelpaa)

2. Sekoita kaikki nestemäiset ainekset, sokeri ja maissitärkkelys keskenään. Hienonna valkosipuli, kevätsipuli ja inkivääri. Huuhtele mustapavut ja hienonna nekin. Pilko paprika suikaleiksi.

3. Ota kana jääkaapista ja paista se wok-pannussa kypsäksi 3-4 erässä koko ajan sekoittaen. Käytä öljyä niin paljon, että kana melkein kelluu siinä. Valuta kypsennetty kana ja siirrä se hetkeksi sivuun. Kaada öljy pois, mutta jätä pohjalle n. 1-2 ruokalusikallisen verran seuraavaa vaihetta varten.

4. Kuumenna öljy ja lisää pannulle inkivääri, valkosipuli, kevätsipuli ja mustapavut. Paistele kunnolla sekoittaen n. 10 sekuntia.

5. Heitä joukkoon paprikasuikaleet ja paistele sekoittaen n. minuutin ajan.

6. Kaada kastike pannulle, anna sen saostua hetkisen verran ja kippaa sitten kanat joukkoon. Sekoita kunnolla niin, että kanat peittyvät kastikkeeseen.

7. Käy pöytään ja nauti.

Mustapapukanan seuraksi sopii tietenkin mainiosti valkoinen riisi, jasmiini tai basmati. Toisaalta, jos haluat kokeilla jotain erilaista, on olemassa myös punaista riisiä ja mustansävyistä villiriisiä, molemmat periaatteessa terveellisempiä kuin valkoiset serkkunsa.

Seuraavassa osassa kokkaamme kenties hapanimelää kurkkusalaattia, joka sekin sopii oivasti mustapapukanan kylkeen.

Arawnin kokkikoulu: pasta carbonara

2010-08-22T18:45:00.003+03:00

Tervetuloa Arawnin kokkikoulun ensimmäiseen osaan! Koska olen maailman mahtavin ja kaunein amatöörikokki, olen päättänyt jakaa taitoni kanssanne.

Tänään valmistamme yhtä lempiruoistani, pasta carbonaraa. Kyseessä on oikeastaan hyvin yksinkertainen ruokalaji, johon tarvitaan vain muutama raaka-aine. Suomalaiset ovat tottuneet pitämään kermaa carbonaran olennaisena osana, mutta itse asiassa Italiassa sitä ei käytetä. Näin ollen olen itse aina jättänyt sen pois, samoin kuin sipulit, valkosipulit ja muut härpäkkeet. Lihana Suomessa yleensä käytetään pekonia, kun taas Italiassa suositaan pancettaa tai vähän harvemmin guancialea, joka on valmistettu sian poskesta. Tällä kertaa käytin kuitenkin Jamon Curado Duroc -kinkkua, sillä Stockmannin herkussa ei ollut pancettaa enkä halunnut käyttää pekonia - en periaatteessa vastusta pekonia carbonassa, tänään en vain ollut pekonituulella.

Pasta carbonaraa varten tarvitset seuraavaa:

Oliiviöljyä

Vastajauhettua mustapippuria

Pancettaa tai pekonia 125 g

Pastaa 100 g

Kananmunia (1 muna per annos) 2 kpl

Parmesaania 55 g

Sananen raaka-aineista: valitse nyt ihmeessä laadukasta, jos suinkin voit. Erityisesti parmesaanin kohdalla joku kaupan valmiiksi raastettu "parmesaani" on aika heikko esitys. Palasella kunnon parmigiano reggianoa pääsee jo pitkälle. Mitä taas tulee suolaan, sitä voi käyttää, mutta vain jos olet hyvin suolaisen ruoan ystävä. Yleensä pekonissa/pancettassa on sen verran suolaa, että ylimääräinen suola tekee carbonarasta lähinnä syömäkelvotonta.

Mitä tulee ainesosien määrään, se ei ole niin tarkkaa. Itse heitän aina silmämääräisesti. Jonkinlaista osviittaa antanee tämän päivän carbonara, jonka määrät nyt sitten kopioin ohjeeseen.

No niin. Nyt sinulla on kaikki raaka-ainekset koossa käden ulottuvilla, eikö? Sitten aloitetaan!

1. Keitä pasta ohjeen mukaan ja valuta. Koska keittäminen vie hetken aikaa, voit sillä välin raastaa parmesaanin ja erotella toisistaan kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Se on itse asiassa helppoa, kun harjoittelee vähäsen.

2. Pilko pekoni pieniksi kuutioiksi ja paista pienessä oliiviöljytilkassa keskilämmöllä kullanruskeaksi. Pekonista irtoaa normaalisti aika paljon rasvaa, jonka voit joko jättää pastaan tai kaataa pois.

3. Kun pekoni on valmista, ota pannu pois levyltä, anna jäähtyä hetkisen ja sekoita pasta joukkoon.

4. Mausta mustapippurilla, heitä mukaan parmesaani ja valkuaiset ja sekoita kunnolla. Tässä kohtaa lämpötilat ovat tärkeitä; pannu ei saa olla liian kuuma, koska muuten valkuaisista tulee irrallisia klimppejä, mutta toisaalta pastan on oltava kuumaa, koska muuten valkuainen jää löysäksi velliksi. Ihanteellinen lopputulos on suurin piirtein tällä välillä.

5. Pastasi on nyt valmista! Sen tulisi näyttää suurin piirtein tältä:

6. Ihmettelet nyt varmaan, mitä sille keltuaiselle tapahtui. Ällös huoli, hukkaan se ei joudu ja törmäät siihen nyt. On aika ryhtyä syömään. Kasaa kullekin lautaselle keko pastaa ja tee keskelle kolo, johon tiputat keltuaisen. Lopullisen silauksen antavat pastan päälle ripoteltu parmesaani ja mustapippuri.

8. Ja sitten syömään!

Se oli siinä. Kokataan yhdessä toistekin!

Tiger of Sweden & punainen väri

2010-08-16T17:26:00.006+03:00

Jokaisella naisella tulisi olla vaatekaapissaan klassiset korkokengät mustina, punaisina ja valkoisina. Jostain syystä sellaisia vain on vaikea löytää. Nykyään korkokengät tuppaavat olemaan täynnä erilaisia härpäkkeitä, varustettu omituisilla koroilla tai niiden kärjet ovat niin terävät, että niillä voi pistellä kanssaihmisiin reikiä.

Mustat kengät minulla on jo. Valkoisten kohdalla olen jo lähes luopunut toivosta. Punaiset taas... no, Ruotsin tiikeri näytti kyntensä ja loihe kauniit, punaiset korkokengät - joihin allekirjoittaneen palkka ei tällä kertaa riittänyt. Tai siis se ei saapunut ajoissa. Joku muu kopsuttelee nyt näissä kauniissa kengissä pitkin Helsingin katuja.

Se ruoja.

Punavuoren tipu

2010-08-13T17:56:00.003+03:00

Pitkään käytin vain mustaa ja joskus vähän punaista. Elämäni on muutoksen kourissa - samoin vaatekaappini.

Ja siksi päätin pukeutua keltaiseen.

Mekko: vintage / kengät: vintage / laukku: Jouni

PADI OWD

2010-08-09T13:21:00.003+03:00

Sukeltaminen on aina kuulunut kiinnostuksiini, mutta yleisen passiivisuuteni ja elämättömyyteni vuoksi en ole vuosiin oikein tehnyt asioita, joita olen halunnut tehdä. Rattaat ovat kuitenkin nyt pyörähtäneet eteenpäin ja elämäni on murroksessa. Muutoksia tulee ja paljon.

Näin ollen olen 2.8.2010 lähtien ollut PADI Open Water Diver -kortin onnellinen omistaja. Seuraavaksi pitää vain painua etelään sukeltamaan!

Salaattia etsimässä

2010-08-04T08:08:00.006+03:00

Yksi lempiharrasteistani on etsiä hyviä salaattipaikkoja Helsingin keskustasta tai sen liepeiltä. Erityinen suosikkini on vuohenjuustosalaatti, mutta jos sitä ei ole tarjolla, kokeilen muita vaihtoehtoja.

Viime viikolla testasin kahta itselleni uutta paikkaa, Kampin keskuksen Johto-kahvilaa ja Uudenmaankadun Bar 9:a.

Johto-kahvilan esitys oli buffet-tiskiltä koottu salaatti. Täytteitä sai valita kaksi, kolme tai neljä ja hinta vaihteli 7,90-8,90e välillä, mikä on minusta varsin kohtuullista. Vaihtoehtojakin oli runsaanlaisesti, joista päädyin valitsemaan feta-juuston, grillatut kasvikset ja aurinkokuivatut tomaatit balsamico-vinegrette-kastikkeella. Kokoa salaatilla oli sen verran, että allekirjoittanut joutui jättämään osan lautaselle.

Kaikin puolin voinee sanoa, että Johto Cafen salaatti oli kohtuullista perustasoa, hintansa väärti. En itse ehkä tule uudestaan, koska etsin Sitä Salaattipaikkaa, mutta jos olisin töissä jossain Kampin liepeillä, voisin hyvinkin piipahdella Johdossa joskus lounaalla.

Bar 9:n salaatti kieltämättä näyttää houkuttelevalta, vai mitä? Myös hinta oli aika "houkutteleva", peräti huimat 12,9 euroa. Sillä saa kaksi siivua vuohenjuustoa, pinjansiemeniä, ison kasan salaattia, muutaman siivun kurkkua ja tomaattia sekä jokusen suikaleen punasipulia. Vuohenjuusto oli hyvää, pinjansiemenistä saa aina plussaa, mutta silti, kyllä noin suolaisella hinnalla esityksen pitäisi olla vähän parempi. Jos haluaa maksattaa salaatista yli 10 euroa, pohjalla pitäisi olla muutakin kuin salaattia, kurkkua ja tomaattia.

Kävin tosiaan Bar 9:ssa siksi, että olin joku oli sitä joskus blogissaan suositellut. En käy toiste. 13 euroa on kuitenkin melkoinen riistohinta noin tavanomaisesta salaatista. Helsingistä löytää halvemmallakin vuohenjuustosalaatteja ja yleensä ne ovat parempia. Paitsi La Famiglian salaatti, sitä en suosittele, se oli sisällöllisesti vielä köyhempi annos kuin Bar 9:n vuohenjuustosalaatti.

Summa summarum: ei löytynyt tälläkään kertaa Sitä Salaattipaikkaa. Mutta ei se mitään, onneksi Helsingin Jäätelötehtaan mokkapehmis lohdutti. On muuten maailman parasta jäätelöä se.

50-lukua Punavuoressa

2010-07-29T20:20:00.005+03:00

No niin, nyt on uusi kamera hankittu ja asuilu voi jatkua.

50-luvun vintage-mekko: kirppari Kanuuna / korkokengät: Bianco

Kenkiäkenkiäkenkiä + Pietari

2010-07-19T10:59:00.004+03:00

Venäjä on hullujen kenkien maa. Kaikkihan tietävät, millaisilla huikeilla stilettikoroilla venäjättäret kipsuttelevat keskellä kesän paahdetta ja talven liukkailla loskakeleillä. Se tieto aktualisoituu Pietarin kenkäkaupoissa, jotka ovat täynnänsä piikkikorkoja, kimalletta, kirkkaita värejä ja tekonahkaa.

Valitettavasti olin jälleen liikkellä ainoastaan kännykkäni kanssa, mutta allaolevista parista kuvasta saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen Pietarin kenkäuniversumista.

Ja arvaahan sen, miten siinä käy, kun yhdistää tällaisen kenkähullun, Pietarin kenkätarjonnan ja kesän alennuskauden. Se tietää komeroon yhtä kenkälaatikkoa lisää. Tässä kehno kännykkäkuva, myöhemmin parempia.

Herkullinen Pietari

2010-07-14T12:14:00.004+03:00

Käväisin viikonloppuna viihtymässä Pietarissa. Jos jonnekin Venäjälle haluaa matkustaa, suosittelen ehdottomasti kyseistä kaupunkia - ei Moskovakaan mahdoton ole, mutta se on enemmän "venäläinen", enemmän itseensä käpertynyt ja torjuvampi vierailijoita kohtaan. Pietari sen sijaan toivottaa vieraat tervetulleiksi.

Mitä Pietarissa sitten kannattaa tehdä? Pakollisten turistinähtävyyksien lisäksi kannattaa tietysti käydä syömässä, mutta aivan erityisesti kannattaa käydä syömässä jossain konditoriassa. Coffee house on syytä unohtaa, mutta muut paikat ovat kokeilun arvoisia: niistä saa nykyään hyvää kahvia ja leivokset ja kakut ovat parhaimmillaan paitsi erinomaisen herkullisia myös halvempia kuin Suomessa.

Aiemmin olen jokaisella reissullani käynyt vähintään kerran Cafe Ontromessa, joka sijaitsee Sennaja-aukion kyljessä Gribojedovin kanaalin varrella ja tarjoaa maistuvia leivonnaisia. Tällä kerralla lisäsin suosikkilistaani myös toisen paikan, jota pietarilainen ystäväni ehdotti, nimittäin Boulangerie Garconin, joka niin ikään sijaitsee Gribojedovin kanaalin varrella, joskin lähempänä pääkatua kuin Ontrome. Kokeilin kahta eri leivosta, karamellileivosta ja suklaa-passioleivosta, joista kuvat alla (kännykkäkuvia, suokaa anteeksi). Suklaa-passio oli ihan onnistunut esitys, mutta karamellileivos vei suorastaan kielen mennessään. Aion ehdottomasti myös ensi kerralla käydä Garconissa makustelemassa karamellileivonnaisella.

Suklaa-passiohedelmäleivos

Karamellileivos

Konditorioiden lisäksi suosittelen muuten myös meetwurstia, jos sattuu kyseisestä makkaralajista pitämään. Venäläiset meetwurstit ovat keskimäärin niin paljon parempia kuin Suomessa myytävät. Ja sitten tietysti olutta ja vodkaa - kenenkään ei pitäisi käydä Venäjällä maistamatta kunnon tujausta venäläistä vodkaa!

Meikitön ja suruton

2010-07-03T16:48:00.003+03:00

Olen jo saanut silmälasini, mutta kuvia saatte hiukan odotella - kamera otti ja hajosi. Sen sijaan mieleen tulee kaikkea muuta, kuten tämä Kemikaalicocktailin kirjoitus, johon törmäsin pitkästä aikaa kyseiseen blogiin surffaillessani: Feikkileikki. Siinäpä pikkuisen juttua sitten muotibloggaajian "lisätuunauksesta" eli kun puhutaan irtoripsiä ja huulipunaa pysyvämmistä ulkonäönmuokkauksista, kuten kestorusketuksista ja hampaiden valkaisuista.

Noora hiukan murehtii, ettei luomuilu ole nykyään enää mitään, mutta enpä tiedä, milloin se olisi ollutkaan. Ennen vanhaan lätkittiin kasvoille valkoista lyijymaalia ja botoksia on ruiskutettu ihon alle ties kuinka kauan. Kilpavarustelu kauneuden saralla on kovaa ja veristä - joskus aivan kirjaimellisestikin. Varsinaisen narinani plastiikkakirurgiasta säästän myöhemään, mutta tulkoon sekin mainituksi.

Itse olen näissä asioissa luomuatyyppiä ja taidan tyytyä olemaankin. Ei niin, etteivätkö hampaani voisi olla hiukan valkoisemmat, hiukseni tuuheammat ja kynteni jatkuvasti pitkät ja kirkkaanväriset, mutta koen vaivan liian suureksi hyötyyn nähden. Voisin vielä suostua maksamaan vaikkapa hiuslisäkkeistä ja istumaan aloillani kampaajan piinattavana kaksi tuntia, mutta että niitä lisäkkeitä pitäisi koko ajan huoltaa? Ei tule kauppoja. Ei jaksa. Ei huvita.

No, rehellisesti sanoen, fuskasin hiukan. Minulla on päässäni hiussävytettä sen marraskuisen kuvausepisodin jäljiltä, mutta odotan innokkaasti sen kasvua pois. Olen myös vastaisuuden varalle varustautunut tarinoilla karmaisevista väriallergioistani, jotka eivät salli mitään päämönjiä, siis ihan siltä varalta, että joku taas keksisi haluta tunkea väritököttejä päähäni. Oma värini on ihan miellyttävä eikä minua huvita ajautui krooniseen värjäyskierteeseen. Harmi, etten ymmärtänyt väittää olevani allerginen silloin marraskuussa...

Enimmät, mistä jaksan yhä haaveilla, ovat säännölliset kauneushoitolakäynnit. Olisi luksusta, jos joku putsaisi ihoani ja kiskoisi säärikarvojani irti puolestani. Aiemmin olin niin laiska, etten viitsinyt tehdä näitä asioita juuri itsekään, mutta olen nykyisin taipunut käyttämään kasvovesiä ja ties mitä kosteuttavia aloe vera -voiteita. Huokaus.

Laitetaan nyt loppuun vielä esimerkki siitä, miltä näyttää meikitön ja lisävarusteeton olento luonnontilassaan. Uudet kuvat ovat nyt kortilla, mutta onneksi arkistojen kätköistä löytyy kaikkea jännää.

Uudet silmälasit

2010-05-28T19:08:00.003+03:00

Pyöräilykausi on alkamassa. Koska onnettomien yhteensattumien summana vahvuuksin varustetut aurinkolasini sijaitsevat tällä hetkellä Ukrainassa, minun on hankittava uudet. Lisäksi minua on jo pidempään kutkuttanut hankkia uudet tavalliset lasit - ei näissä vanhoissa mitään vikaa ole enkä aio luopua niistä, mutta ihan vain vaihtelun vuoksi.

Se on itse asiassa hämmästyttävää, miten suomalaiset eivät lainkaan suhtaudu silmälaseihin "asusteina" vaan käyttötavarana. Siinä, missä esimerkiksi laukkuja, hattuja, hansikkaita ja koruja hankitaan helposti eri kokoisia, eri värisiä ja mitä ikinä niin silmälasit ovat aina vain ne yhdet ja samat, kunnes tulee aika vaihtaa ne uusiin. Itse puolestani olen jo pitkään haaveillut laajemmasta silmälasivarastosta, josta voisin poimia kiinnostavat pokat eri tilaisuuksiin ja rientoihin. Usein sitä törmää todella hienoihin sankoihin, joissa vain on se vika, etteivät ne selvästikään sovi aina ja kaikkialle. Ehkä siksi suomalaisten silmälasit ovat usein niin tylsät: niiden on kelvattava ihan joka paikassa.

Onnekseni vakioptikkoliikkeessäni on tänä keväänä tarjous, jolla saa kahdet lasit yksien hinnalla eli saan sekä aurinkolasit että tavalliset kaupan päälle. Erinomaisen kätevää. Olenkin nyt päivänä muutamana pyörinyt kaupungilla etsiskelemässä sopivia pokia ja vaikka olenkin hirmuisen nirso tässä asiassa, jokunen kehys löytyi. Ai niin, muistinko jo sanoa, että olen nirso? Ja että minulla on kallis maku? No, jatketaan - olen siis löytänyt muutamia ja ne valitettavasti tuppaavat olemaan siitä kalliimmasta päästä... Eräät, joita ihailin kaupassa, maksoivat 470 euroa. Siis melkein viisi sataa! Pelkät KEHYKSET!!

Sallikaa minun hyperventiloida.

Mistä tulikin mieleeni, että surffaillessani myöhemmin internetin ihmeellisessä maailmassa metsästämässä kehyksiä, törmäsin ihan samoihin kuin suomalaisissa optikkoliikkeissä ja hinnat niissä olivat silkka vitsi. Esimerkiksi nuo vajaan 500 euron kehykset olisi saanut alle 200 eurolla nettiputiikista. Melkoinen hintaero.

Minua ei silti harmita, että päätin nyt tilata paikan päältä löytyneet Guccin kehykset. Kerrankin kävi niin, että ne kehykset, jotka miellyttivät minua eniten, olivat ne valitsemani joukon halvimmat. Olisi nekin saanut netistä halvemmalla, mutta sitten pitäisi kuitenkin ostaa linssit ja päälle tulisi postimaksu ja sankoja pitäisi taivutella ja mitä kaikkea eli käytännössä en jää paljoakaan häviölle, mutta säästän paljon vaivaa ja hikeä. Näin on hyvä. Huomenna sovittamaan ja valitsemaan vielä aurinkolasit.

Laitan kunnon kuvia, kun saan valmiit prillit päähäni, mutta sillä välin joudutte tyytymään Guccin mainoskuvaan. Tällaiset ne ovat.

Kokkailua kotioloissa

2010-05-24T16:57:00.003+03:00

Viime viikolla näin taas hiukan vaivaa ruokailupolitiikan osastolla ja taioin kotiväelleni thaimaalais-kiinalaisen illallisen. Ruokalista vasemmalta alkaen myötäpäivään:

Naudanlihaa makean thaibasilikan kera

Hapanta ja tulista kiinankaalia

Thaimaalainen kurkkuhöystö

Bonus:

Banaania kookosliemessä

Olen melko innokas kokkailun harrastaja, joten arvioin aina onnistumisiani korkein kriteerein. Tällä kertaa naudanliha ei saanut kovin korkeita pisteitä. Arvelen, että itse lihaa oli suhteessa liian paljon - olisi pitänyt laittaa enemmän mausteita tai vähemmän lihaa. Kurkkuhöystöönkään en ole tyytyväinen, mutta vika on selkeästi ohjeessa, jota seuraamalla tuloksena on laimeanmakuista, etikka-sokeriliemessä uivaa höttöä. Kaali sen sijaan onnistui passelisti ja oli maukasta, ja banaanikin oli hyvää. Mutta näin se menee, kun testailee uusia ohjeita, toiset ovat hyviä ja toiset eivät.

Tuparityyliä

2010-05-23T19:59:00.001+03:00

Pieni piipahdus ystäväni tupareissa. Eivät ne mitkään muodolliset pirskeet olleet, mutta kaikki tilaisuudet laittautua täytyy käyttää! Vaatteet ovat kaikki Uffilta, hattu Fidalta ja kengät Biancosta.

Takkihaave

2010-04-28T14:42:00.003+03:00

En ole suurikaan merkkivaatteiden ihailija, osin niiden hinnan vuoksi, osin periaatesyistä ja osin vain silkkaa laiskuuttani, kun en jaksa enkä halua kahlailla merkkien valikoimia läpi. Mutta tämän Moschinon takin jos saisin, olisin ikionnellinen.

Parikointia

2010-04-24T11:24:00.004+03:00

Tunnustan. Minäkään en ole jäänyt paitsi siitä Minna Parikka -villityksestä, joka on jossain määrin nyt vallannut muotiblogit ja -lehdet. Ainakin jotkut. Suhtautumiseni on kaksijakoinen, sillä toisaalta vierastan valtavasti kaikenlaista "hypettämistä" ja "fanittamista", mutta toisaalta jotkut Parikan kengät nyt vain ovat huikean kauniita. Niin merkkitietoinen en kuitenkaan ole, että ostaisin kengät vain siksi, että ne ovat Parikan. Esimerkiksi Helsinki Fasion Stock Sales -messuilta en ostanut ainoitakaan parikoita, vaikka niitä sai melko kohtuulliseen hintaan, sillä yhdetkään myynnissä olevat eivät sykähdyttäneet.

Viime kesänä nämä Mary Chain -kengät kuitenkin värähdyttivät jotain pin up -henkistä sisälläni. Ja siksi ne löysivätkin tiensä kenkäkaappiini.

Minulla on toisetkin parikat, mutta ne eivät vielä pääse esittelyyn. Ne kuitenkin miellyttävät minua sikäli suuresti, että Suomessa ei niitä parikoita ole kuin kahdet ja toiset Minna Parikalla itsellään. Hähää. Olen erikoinen. Tai ainakin luulen olevani ja harhaluulossa on mukava elää.

Tämän päivän herkut

2010-04-09T14:30:00.004+03:00

Viime tiistaina tarkoitukseni oli valmistaa simpukoita valkoviinissä, mutta valitettavasti päivittäistavarakaupat eivät jakaneet tätä mielihaluani: sinisimpukoita ei löytynyt mistään. Ehkä ne eivät halunneet joutua elävältä keitetyiksi...

Koska jääkaapissa lojui vielä palanen sitä surullisenkuuluisaa, saksalaista ulkofilettä, päätin pyöräyttää sen pääruoaksi. Kokemuksesta viisastuneena tein tällä kertaa pataruokaa, jota haudutin melkein tunnin, jotta liha mureutuisi. Ja tulihan siitä mureaa. Haudutetun soijanaudan ohessa söimme appelsiinisalaattia ja päärynöitä valkoviinissä.

Punapaitailua

2010-04-08T12:11:00.003+03:00

Menossa työhaastatteluun. Ensi viikolla selvinnee, miten käy...

Paita & hame: Uff / Kengät: Minna Parikka

Kurkkua pöytään

2010-03-30T19:35:00.003+03:00

Tämän on siis tarkoitus olla myös ruokablogi, koska olen intohimoinen ruoan kanssa pakertaja. Joko muistin mainita, että rakastan kokkaamista? No, pidemmittä puheitta, tässä tämän päivän saavutus: naudanlihaa ja kurkkua kiinalaisittain sekä retikkasalaattia.

Naudanlihan resepti on oikeastaan äärimmäisen yksinkertainen ja nyhvelletty suoraan Liu Xiangin kiinalaisesta keittokirjasta. Ensin lihaa marinoidaan öljyn, soijan, suolan ja maissijauhon kera, sitten hiukan paistellaan ja siirretään sivuun odottamaan. Seuraavaksi heitetään pannulle valkosipulia, kurkunsiivuja ja hyppysellinen suolaa ja lopuksi sekoitetaan lähes kypsä naudanliha sekaan. Olen ainoastaan hiukan tyytymätön lihan laatuun, sillä se oli hivenen sitkeää, vaikka on olevinaan ulkofilettä. Se oli kuitenkin Smarketissa kilohintaa 8 euroa, että ehkä ne roistot tiesivät, ettei heidän saksalainen ulkofileensä ole laadultaan parasta ja siksi kauppasivat sitä polkuhintaan.

Retikkasalaatti oli aivan uusi tuttavuus enkä ole aivan varma, pidänkö siitä. Melko hapanta.

Jaksoin lisäksi purkittaa pari erää pikkelssiä. Suurempi purkki sisältää japanilaista retikkapikkelssiä, pienempi taas inkivääri-kurkkupikkelsiä. Parin päivän päästä nähdään, ovatko ne mistään kotoisin.

Jäähyväiset oliiville

2010-03-23T18:51:00.003+02:00

Minä en ole kovin suuri kosmetiikan kuluttaja, ainakaan päivittäisen hoitokosmetiikan. Pitäisi kai opetella harrastamaan jotain ihonpuhdistustököttejä ja kasvovesiä, mutta toistaiseksi olen porskuttanut eteenpäin ainoastaan veden ja kosteusvoiteen voimin. Siksi sillä, millainen kosteusvoide on, on väliä.

Hämmästyksekseni olen havainnut, että kosteusvoiteen löytäminen ei ole kovin helppoa. Tukisin mielelläni luonnonkosmetiikkaa, mutta en ole onnistunut löytämään miellyttävää voidetta. Usein pielessä on koko; etenkin useimmat päivävoiteet pyörivät kokoluokassa 50 ml, mikä on täysin absurdia. Toinen vaihtoehto olisi sitten ostaa kehovoide, mutta ne purnukat taas ovat kosmisen kokoisia. Joutuisin siis ottamaan joko lilliputin tai jättiläisen. Käsivoiteet ovat kooltaan lähestulkoon ainoa vaihtoehto, mutta niissä sitten ongelmana on joko omituinen koostumus, liian vahva tuoksu tai kosminen hinta.

Taannoin ajattelin jo onnen potkaisseen, kun löysin Daily Wellnessin Olive-sarjan, johon kuului 100 ml kokoinen käsivoide. Se tuoksui hyvältä, se oli täydellisen kokoinen, se kosteutti ja tuntui iholla hyvältä - eikä ollut kovin kalliskaan. Olin viimeinkin löytänyt kosteusvoiteeni ja eläisimme yhdessä onnellisina elämämme loppuun asti.

Tai sitten emme, koska Daily Wellness päätti lopettaa Olive-sarjan käsivoiteen valmistuksen. Haistakaa ite. Nyt joudun etsimään uuden.

Ressun kanssa riekkumassa

2010-03-22T15:02:00.002+02:00

Kävin lauantaina hillumassa jossain Helsingin yössä. No, tarkemmin sanottuna Stadin tähdessä. Mekko on Uffilta enkä ole oikeastaan siihen aivan täysin tyytyväinen, koska helman pituus on jotenkin kummallinen, mutta se ajoi tarkoituksensa "päivänä, jona vatsa pömpötti". Vatsan vaikutuksesta pukeutumiseen voisi kirjoittaa aivan oman merkintänsä...

Olen miettinyt, lyhentäisinkö mekkoa vai kaventaisinko helmaa. Saa nähdä.

Niin tai näin, tässä maistiainen esiintyjästä, joka viihdytti meitä lauantaina Städärissä. En tiedä, pitäisikö huolestua siitä, että osasin lähes kaikkien kappaleiden sanat ulkoa. Oi Ressu!

Kirje Pura Lopezille

2010-03-19T12:50:00.004+02:00

Ah, Pura Lopez! Jo viime vuodesta olen ihaillut näitä sandaaleitasi Zion ikkunasta, mutta ikävä kyllä yli 200 euron hinta esti meitä yhdistymästä yhdeksi tyylikkääksi kokonaisuudeksi. En tavallisesti edes pidä hapsuista kengissä, mutta jokin näissä korkeissa ja mielettömissä hapsusandaaleissa sulatti sydämeni.

Nyt on niin, että kovat ajat ovat kohdanneet vähittäistavarakauppoja ja vanhoja mallistoja myydään puoleen hintaan. Kenkäsi, rakas Pura Lopez, maksaisivat enää 130 euroa!

Vaan kovat ajat ovat kohdanneet minuakin eikä minulla ole rahaa. *pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan* Jääkää siis hyvästi, kaunokenkäiset. Kenties jonain päivänä kohtaamme vielä huutonetissä tahi ebayssa.

Salasanasählinki

2010-03-15T11:30:00.002+02:00

Voi jumalauta! Yritin taas mennä pitkästä aikaan lukemaan yhtä muotiblogia niin eikös sekin ole sutjakasti solahtanut salasanan taakse. Että pistää vihaksi tällainen "uu-uu, mä leikin vain mun pienen kivan piiripienipyörii-kerhon kanssa, lällällää" -meininki. Joo, voisin pyytää sinne salasanan - jos nyt siis jotain kautta löytäisin kirjoittajan sähköpostiosoitteen. Tämähän kun on kaikkien vanhojen lukijoiden tiedossa, jotta he voisivat anella polvillaan salasanoja tarpeen tullen.

Vaan en pyydä. Otan tästä lähin ohjenuorakseni, että en todellakaan aio lukea mitään keskinäisen kehukerhon blogeja, jotka majailevat salasanojen takana. En ole tähän päivään mennessä törmännyt blogiin, jota minun tulisi NIIN ikävä, että ryhtyisin matelemaan ja metsästämään ympäri nettiä löytääkseni jonkun kapisen sähköpostiosoitteen. Jos on niin suuri RouvaHerra, ettemme me tavalliset pulliaiset kelpaa arvon Ylivääpelijumalattaren tekstien lukijoiksi - pitäkää tunkkinne.

Itsehän menen lukemaan parempia blogeja.

Musta hoitsu?

2010-03-15T09:52:00.002+02:00

Lauantaina käväisin pitkästä aikaa juhlimassa työpaikkani järjestämissä peijaisissa. Ilmeisesti firman tulos oli ollut niin hyvä (lue: emme tee enää tappiota), että pirskeet järjestettiin oikein isossa keskustan hotellissa, tarjolla oli kukkuroittain ruokaa ja drinkkilippujakin jaettiin kuusin kappalein. Itse nautin työpaikan piikkiin Mansikkamargaritan ja hekumoin salaattipöydän ääressä. Pääruoka oli epäonnistuneempi veto, joten siitä en jaksanut innostua.

Vaivauduin hiukan pynttäytymäänkin. Musta mekko on viimeaikaisia löytöjä Uffilta ja kengät ovat Din Skosta. Vielä kaipaisin täydellisen punaista huulipunaa ja valkoista luomiväriä, mutta ehkä niiden täytyy odottaa seuraavaan palkkapäivään.

Kynsiproblematiikkaa

2010-03-14T08:29:00.005+02:00

Viime perjantain NYT-liitteessä oli artikkeli rakennekynsistä. Olen itsekin joskus miettinyt sellaisia, eritoten ollessani Ukrainassa työharjoittelussa. Idässähän ne ovat varsin tavalliset ja pituuskin on yleensä toista luokkaa, kuten artikkelissakin mainitaan. Olen nähnyt todella hurjia kynsiä esimerkiksi torimyyjillä ja vaatekauppojen sisäänostajilla. Näiden naisten täytyy silti kyetä naputtelemaan laskimen näppäimiä ja jotenkin he sen onnistuvat tekemään. Strategioita tuntuu olevan kaksi; joko naputellaan niillä kynsillä tai sitten sormella, joka on lähes vaakatasossa suhteessa laskimeen. Molemmat tavat vaativat suuren laskimen. En osaa aavistaa, miten nämä naiset käyttävät kännykkää.

Yksi syy, miksi olen miettinyt rakennekynsiä on se, että omat kynteni eivät ole kummoiset. Ne ovat leveät ja heikot, minkä vuoksi ne liuskoittuvat ja repeilevät helposti. Lisäksi minulla oli lukioikäiseksi asti tapava pureksia kynsiäni, mistä ehkä johtuu se, että kynnen "valkoinen alue" alkaa minulla melko syvältä sormen kohdalta eikä sormen päästä, kuten monilla muilla tuntuu olevan. Tämä lisää entisestään kynsien lyhyysvaikutelmaa. Rakennekynnet auttaisivat tähän ongelmaan hyvin ja ne olisivat kestävätkin. Lakkojen kanssa on ärsyttävää leikkiä, koska ne kestävät niin vähän aikaa; pari päivää niin lakka täytyy jo ottaa pois.

En kuitenkaan ottanut itselleni korkaan rakennekynsiä. Ensinnäkin ne maksavat paljon. Ei minulla ole opiskelijana varaa heittää 100 euroa laitatukseen. Tai no, siihen ehkä vielä juuri ja juuri olisi varaa, mutta kun niitä kynsiä täytyy huoltaa ja se on n. 60 euron lisälasku joka toinen kuukausi! Viila, kynsilakka ja kynsilakanpoistoaine tulevat halvemmiksi.

Silti, varsinainen syy haluttomuuteni ryhtyä pelleilemään rakennekynsien kanssa on niiden epäkäytännöllisyys. Minä yksinkertaisesti tarvitsen sormiani. On tiskejä tiskattavana, virkkuutöitä virkattava, ruoat laitettavana, sukkahousuja ja sukkia puettavana. Tietokonetta käytän joka päivä jokusen tunnin enkä ole kiinnostunut vääntelemään sormiani kummallisiin asentoihin kyetäkseni kirjoittamaan.

No. Kaikki ylläoleva olisi ehkä vielä siedettävissä, jos ottaisin sellaiset säädyllisen pituiset kynnet. Mutta sitten tulee se viimeinen ongelma, jota pianon soitoksi kutsutaan. Pianoa soitetaan sormenpäilllä, jolloin kynnet eivät voi olla yli sormenpäiden. Eli se niistä järkevistäkin rakennekynsistä.

Vaikka ovathan ne parhaimmillaan toki varsin hienon näköiset (käsi ei ole minun).

Lehtikuvissa

2010-03-11T19:42:00.005+02:00

Aiemmin mainitsin, että hiustyylini muuttui. Siihen oli tosiaan syynsä - kävin näet KG-lehden kuvauksissa tarinoimassa laihtumiskokemuksistani. En tahdo ruotia itse juttua, mutta laitanpa nyt näkyviin kuvat, joita artikkelissa käytettiin. Valitettavasti en saanut käyttööni alkuperäisiä kuvia, niiden oikeudet kuuluvat lehdelle eikä kuvattavilla ole mitään mahdollisuuksia saada niitä edes kotikoneelleen. Sen sijaan lehden sain ja nämä kuvat on skannattu siitä. En huolehdi tekijänoikeuksista, sillä näin minua kehoitettiin kuvauksissakin toimimaan, kun kysyin, onko minun mahdollista saada näitä kuvia itselleni.

Näin jälkikäteen täytyy sanoa, että ihan uskomattomiin tekeleisiin minut kuvauksessa puettiin... Olin jo etukäteen päättänyt, etten vastusta mitään vaatteita, koska ensinnäkin on ihan hauskaa nähdä itsensä sellaisissa vetimissä, joita ei itse kuuna kullanvalkeana ylleen vetäisi, ja toiseksi lehdellä on tietysti oma suunnitelmansa numeroilleen eikä se ole minun päätettävissäni. Mutta silti, uh huh. Katsokaa nyt noitakin violetteja pöksyjä. Ja olkaa kiitollisia, että ette nähneet sitä kirkuvan pinkin mekon ja oranssin toppatakin yhdistelmää, josta henkilökunta aluksi suunnitteli kansikuvaa. Myönnettäköön, että kansikuvamekon turkoosi väri sopii minulle ihan hyvin, mutta en silti aio ryhtyä käyttämään sitä.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli mielenkiintoinen. Kampaajasta en innostunut kovinkaan paljoa, sillä ehdotellessani ujosti, ettei hiuksiani värjättäisi, kampaaja tarttui inhon ilme kasvoillaan hiuksiini ja kommentoi: "nämähän ovat näin elottoman näköiset". Nii-in, varmaan ne ovatkin, jos en ole pessyt niitä kolmeen päivään. Ja ihan arvon kampaajan vuoksi olin pesemättä. Ärsytti, koska hiusteni väri on yksi harvoista asioista, joista oikeasti pidän ulkonäössäni. Se on hyvä väri ja täysin aito.

Itse kuvaussessio venyi useamman tunnin mittaiseksi ja loppuvaiheessa meinasi jo hermo puhjeta, kun aina vain kehotettiin hymyilemään, vaikka jalkoja pakotti ja suupielet tuntuivat kramppaavan. Lisäksi en pidä siitä, että minut pakotettiin hymyilemään suu auki, sillä se ei mielestäni sovi minulle. Onnistun näyttämään todella omituiselta noissa kuvissa.

Mutta oli se ihan kannattava reissu. Sain ilmaiseksi hiusten leikkuun ja ammattilaisen ottamia ja retusoimia kuvia itsestäni.

80-luku osa III

2010-03-09T19:52:00.005+02:00

Uusi malli on hakusessa. Jatkuvana tarkoituksena on saada tämä blogi oikeasti elämään nykyisen apaattisen olemassaolemisen sijasta.

Sillä aikaa voitte ihailla tyyliäni viime lauantain kasaribileistä. 80-luku oli hyvä luku. Aiemmin tosiaan vihasin sen tyyliä, kuten olen tainnut mainitakin, mutta nykyään olen suuri 80-luvun tyylin ystävä. Ei niin, etteikö suurin osa 80-luvun vaatteista ja asusteista olisi tyylittömiä ja mauttomia, mutta ne ovat sitä niin räikeän yliampuvasti, että niillä on suuri huumori- ja jännittävyysarvo. 80-luvun muotia ei ainakaan voi väittää tylsäksi.

Alla esimerkki 80-luvun meikkityylistä amatöörimeikkaajan (minä itse) säveltämänä. Toisin kuin kuvasta voisi päätellä, tavoitteena ei ollut näyttää väsyneeltä kalmolta. Vaikutelma syntynee valaistusolosuhteista ja silmälasien jättämistä painaumista nenänvarteen. Ja ehkä siitä, etten näemmä vieläkään ole oppinut hymyilemään lähikuvissa.

Uudet hiukset

2009-12-25T23:32:00.003+02:00

Olenkin unohtanut mainita, että kävin kampaajalla taannoin. Syistä, joita en vielä paljasta, kampaaja sai suhteellisen vapaat kädet, mitä hiuksiini tulee. Onnistuin estämään täysvärjäyksen vetoamalla psoriasiksen vuoksi hyvin arkaan päänahkaan (mikä on ihan totta), mutta jotain väriä päähäni haluttiin väen vängällä laittaa. Tuloksena ovat raidat ja latvojen sävytys.

Outoa on se, että aina, jos minulle laitetaan raitoja, kampaaja haluaa tehdä niistä omaa väriäni vaaleammat. En ymmärrä, miksi. En halua vaaleampia hiuksia vaan korkeintaan tummemmat, jos jotain - vaikka oma värinikin on mielestäni hyvä. Siitäkin huolimatta, että kampaaja näytti nyrpeältä hiplatessaan hiuksiani. Nähdäkseni hänellä ei ollut oikeutta; minulla on oma ihan selkeästi erottuva suklaanruskea väri, ei mikään maantienharmaa ja vaikka hiukset ovat ohuet, ne ovat hyvässä kunnossa. Turha väännellä naamaa!

Joka tapauksessa, tulos on tässä. Älkää antako vakavan ilmeen huijata, oikeasti pidän tukasta itsekin.

80-luku osa II

2009-12-22T23:20:00.004+02:00

Viikonloppuna ilottelin juhlakauden viimeisissä pikkujouluissa. Innostuin käyttämään papiljotteja ja tässä tulos...

80-luku iskee joskus ja lujaa. Itse asiassa se on yksi suosikkikausistani, mitä tulee muotiin. Aiemmin inhosin ajatustakin olkatoppauksista, paljeteista ja ylävartaloa korostavista leikkauksista, mutta jossain vaiheessa huomasin, että itse asiassa olkatoppaukset sopivat minulle ihan hyvin ja paljeteissakin on sitä jonkinlaista potkua ja... no, näin siinä sitten pääsi käymään.

Ja niin, kengät ovat Minna Parikan.

Pikaruokakulttuuria Ukrainassa

2009-09-03T11:11:00.003+03:00

Ukrainasta saa kaikenlaista kivaa pikaruokaa, jota myydään kojuissa ympäri kaupunkeja, kuten esimerkiksi nakkia taikinassa, erilaisia piirakoita, muun muassa maksa-, kaali-, liha- tai perunapiirakoita ja kuivattuja kaloja. Piirakat on joko tehty uunissa tai friteerattu - itse suosin jälkimmäisiä, ne maistuvat paremmilta. Kummatkaan tuskin ovat mitään terveyspommeja, mutta hyviltä ne maistuvat! Ja jäätelöä saa tietysti joka nurkasta...

Oma jäätelösuosikkini, Creme Brulee -jäätelö vohvelikupissa. Vohveli ei maistu miltään enkä sitä koskaan syö, mutta jäde on silkkaa parhautta.

Alun perin lähi-idästä kotoisin oleva pikaruoka, jonka ukrainalainen nimitys on shaurma, käytännössä slaavimaiden kebab. Sisältää perusmuodossaan kanaa, salaattia, tomaattia ja kastiketta, jotka on kääräisty tuollaiseen ohueeseen levyyn nimeltä lavash. Liha pyörii samanlaisissa rullissa kuin kebab Suomessa, mutta se on irtonaista eikä leikkaannu pitkinä nauhoina, kuten Suomessa. Hyvää on!

Joka paikassa myydään myös paahdettuja auringonkukan siemeniä, pähkinöitä ja kurpitsansiemeniä, joskin tällaisten kuorittujen auringonkukan siementen löytäminen on harvinaista. Niitä myyvät usein kaduilla pienen pöydän kanssa päivystävät mummelit.

Monin paikoin myydään myös tällaisia marjakipposia, joissa on tähän vuoden aikaan vadelmaa, karhunvatukkaa, mansikkaa tai minulle tuntematonta punaista marjaa. Mustikoitakin on näkynyt Kiovassa. Kuvassa karhunvatukka - eivät kyllä olleet ihan kypsiä vielä...

Nilkkureitako?

2009-09-01T11:09:00.004+03:00

Ukraina on suuri kenkien maa. Naiset tietysti pukeutuvat täällä hiukan eri tavalla kuin Suomessa, kuten kaikki tietänevät, joten kenkämuotikin poikkeaa jonkin verran... korkeakorkoisempaan suuntaan. Kiersin melkein kaikki Zaporozhjen olennaisimmat kenkäkaupat tarkastellen tällä kertaa erityisesti saappaita ja nilkkureita. Varsinkin nilkkurit viehättävät minua kovasti, ne ovat kauniita ja sulavalinjaisia, joskin joissain on aika pelottava korko.

Kaikki ylläolevat viehättävät minua kovasti, alin ehkä kaikkein eniten (ei-niin-yllättäen se on myös kallein). Toki on näkynyt muitakin viehättäviä nilkkureita, kaikista en vain muistanut napata kuvaa. Hankkisin kovin mielelläni jotkut hurmaavat nilkkurit, mutta en yksinkertaisesti osaa kuvitella itseäni missään noista. Jotenkin nilkkurit eivät sovi tyyliini. Ne vaatisivat polvien yläpuolelle ulottuvan hameen tai muuten jonkinlaisen "trendikkäämmän" asustuksen enkä hirveästi harrasta kumpaakaan. Voisin tosin kuvitella tyylikkään kokonaisuuden, jossa yhdistyvät a-linjainen pitkä, valkoinen villakangastakki, kuten Audrey Hepburnilla tuossa alakuvassa, ja nilkkurit, mutta sellainen vaatii hyvin hoikkaa ihmistä. Muodokkaan päällä ei a-linjainen villakangastakki toimi, kokeiltu on.

No, täytynee jättää mahdollinen päätös nilkkuriostoksesta tuonnemmaksi ja jättää asia muhimaan.

Porvooseen!

2009-08-26T17:25:00.007+03:00

Ennen kuin ryhdyn tarinoimaan Ukrainasta, palaan vielä hetkeksi viime viikonloppuun. Käväisimme tällöin näet puolison kanssa romanttisella viikonloppuretkellä Porvoossa. Jos en asuisi Helsingissä, haluaisin asua Porvoossa tai ainakin sen vanhassa kaupungissa. Porvoon vanha kaupunki on aivan upea, pieniä mukulakivikujia, puisia, värikkäitä taloja, hurmaavia sisäpihoja, omenapuita, idyllisiä pieniä kahviloita ja kauppoja, joista löytyy erilaisia kummallisia herkkuja.

Yön vietimme 10 kilometriä Porvoosta, Tukkilan tilalla. Kyseinen maatila tarjoaa hevoselämysten lisäksi aamiaismajoitusta ja saunontaa yli 100-vuotiaassa savusaunassa sekä laamoja! Me valitsimme kahden hengen hääaitan, joka sijaitsee erillään muista rakennuksista ja käväisimme suorittamassa 3 tunnin saunarituaalin tilan tarjoamien uhrimakkaroiden ja -juomien kera. Savusauna on parhautta.

Se on vielä mainittava, että Tukkilan tilalle ja takaisin poljimme Porvoon kaupunkipyörillä. En välttämättä suosittelisi, pyörät eivät olleet enää ihan... parhaimmassa kunnossaan. Mutta kun viikonloppuisin ei kulje se ainoa bussi Kerkkoon suuntaan. Oli se pyöräily silti hauskempaa kuin kahden tunnin kävely.

Jotain tarttui Porvoosta mukaankin...

Kirjoja:
On aina ilo löytää divarista omaan oppialaan (uskontotiede) liittyvää materiaalia. Minkä lisäksi Pascal Boyer on ihan hyvä kirjoittaja. Toinen kirja taas on vuodelta 1984 ja odotan uteliaisuudella, mitä minun tuleekaan tietää avioliitosta...

Synkkä totuus paljastuu: luen myös harlekiineja. Nämä hommasin matkalukemiseksi lentokoneeseen ja bussiin.

Pienessä suklaatehtaassa on pakko käydä joka kerta. Tällä kertaa mukaan tarttui konvehteja ystävälle synttärilahjaksi. Kahvi taas on Skafferista, paikan päällä jauhettua espressoa ja tikkunekku meni tuliaislahjaksi suklaakonvehtien lailla.

Kuvassa on vasemmalta oikalle balsamicosiirappia, valkoviinibalsamicoa, vaniljasiirappia, pistaasiöljyä ja pestoa. Etualalla vaniljatankoja ja pieni purkillinen Dijonin sinappia. Kaikki yllämainitusta Skafferista, joka on tätä nykyä yksi lempikaupoistani, koska sieltä saa Tyrellin brittisipsejä! Ja no, monia muitakin herkkuja. Olen kulinaristi ja täten perso herkuille. Tuskin maltan odottaa, että pääsen keittelemään vaniljalattea Skafferin espressosta ja vaniljasiirapista ja valmistamaan salaatteja, joihin kaadan roppakaupalla balsamicoa ja pistaasiöljyä.

Sunnuntaina käväisimme syömässä Hanna-Mariassa, joka on erinomainen pikkuravintola vanhassa kaupungissa. Siellä tarjotaan konstailemattomaan tyyliin hyvin perussuomalaista ruokaa, kuten lihapullia ja pottumuussia. Muussi oli oikeista perunoista tehty ja lihapullat oli valmistettu Hanna-Marian keittiössä alusta asti itse. Eikä hintakaan päätä huimannut, 8 euroa aterista.

Loppuun vielä bonus: maailman paras suklaamuffinssi Pienestä suklaatehtaasta.

Lomapullaa!

2009-08-21T10:45:00.001+03:00

Olen tänään viimeistä päivää töissä ennen Ukrainan työharjoittelua. Töissä meillä on perinteenä, että lomalle jäävät tuovat viimeisenä työpäivänään herkkuja työkavereille. Herkut saa toki ostaa kaupastakin, mutta koska leipominen on hauskaa ja työpaikalla on taattu määrä syöjiä, väänsin kotosalla leipomukset omin kätösin. Tällä kertaa valmistuivat vaniljavanukas ja perinteinen mustikkapiirakka.

Mustikkapiirakka on sellainen äärettömän helppo versio, joka on erityisen maistuvaa vaniljakastikkeen kanssa. Murotaikinan voi periaatteessa ostaa itsekin, mutta on hauskempaa tehdä se itse, koska silloin saa syödä välivaiheen muna-sokeri-voimössöä, joka on suurta herkkuani kaakun laiton yhteydessä. Lisäksi taikinaan voi lisäillä mausteita, jotka vähän muuttavat piirakan makua, kuten esimerkiksi kanelia. Tällä kertaa tarjolla on reseptikin:

Murotaikina

150g suolatonta voita
1dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia

Täyte

500g Tuoreita mustikoita (tai maun mukaan)
1-2rkl Maissijauhoja (en omista perunajauhoja)
Sokeria maun mukaan

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa sekaan muna ja lopuksi lisää jauhot, kaneli ja leivinjauhe vähitellen. Levitä voideltuun vuokaan. Kaada pohjan päälle maissijauhoissa pyöritellyt mustikat, ripottele päälle sokeria ja paista 170 asteessa n. 40min tai kunnes piirakka on kypsä.

Kakkosleipomukseksi tein vaniljavanukkaan, joka onnistui paremmin kuin vaniljapiirakka eikä maistu lainkaan munilta vaan vaniljalta, kuten oikein on. Vuoan olisi ollut hyvä olla ympärysmitaltaan pienempi eikä tuollainen korkealaitainen piirakkavuoka, mutta silläkin selvittiin.

Vaniljavanukas

Pohja
180g suolatonta voita
125g sokeria
2 munaa
155g vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
30g vaniljakastikejauhoa
45g mantelijauhoja
2½dl kermaa

Vaniljakastike täytteeksi
1¼dl maitoa
2rkl vaniljakastikejauhetta
1rl sokeria
90g smetanaa

Valmista ensin vaniljakastike: sekoita vaniljakastikejauhe ja maito tasaiseksi (ensin kannattaa laittaa vähän maitoa, sekoittaa tasaiseksi ja sitten lisätä loput), laita seos kattilaan, lisää sokeri ja smetana ja keitä keskilämmöllä hitaasti, kunnes seos kiehahtaa ja sakenee. Laita jäähtymään ja päälle muovikelmu, ettei seoksen päälle tule kuorta.

Sitten on pohjan vuoro. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ja lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kaikki jauhot/jauheet ja lisää taikinaan varovasti käännellen kerman kanssa vuorotellen, kumpaakin vähän kerrallaan.

Levitä puolet taikinasta n. 23cm ympärysmittaiseen, voideltuun vuokaan ja tasoita. Kaada taikinan päälle vaniljakastike ja sen jälkeen loput taikinasta kastikkeen päälle. Tasoita taikinan pinta lusikalla/veitsellä ja paista n. 50min 180 asteessa tai kunnes vanukas tuntuu kiinteältä.

Hyvää tulee. Mums!

Hattumaakari

2009-08-20T19:58:00.001+03:00

Eilinen baari-iltailu oli hyvä tekosyy ulkoiluttaa viimeinkin jo keväällä USA:sta tilaamiani Michael Korsin kenkiä ja maailman vinkeintä cocktail-hattua, joka Walesista kotoisin on. Lisäksi viisikerroksinen kaulanauha on Kiinasta, mittatilauksena tehty. Näin ollen asuni koostui kolmen eri mantereen tuomisista.

Huomatkaa kengät!! Ne ovat yllättävän mukavan, ottaen huomioon naurettavan korkeat korot...

Kävin pöllimässä jonkun sulat.

"Jihaa!!"

Hattu - Walesista, helmet - Kiinasta, mekko - UFF, kengät - Michael Kors, saumasukkikset - Vogue

Pinkkiä!

2009-08-19T11:22:00.001+03:00

En ole koskaan välittänyt neulomisesta, mutta virkkaaminen on erinomaisen hauskaa. Vaatteiden kanssa ongelma vain on, että niiden tekeminen kestää kauan, koska ne ovat suuria ja toisaalta, itse en koskaan käytä virkattuja vaatteita, mutta muille virkkaaminen vaatisi mittojen tietämistä. Sen vuoksi onkin helpointa virkata pikkulapsille, ne ovat ainakin jossain vaiheessa elämäänsä suht samankokoisia. Ja tässä iässä kaveritkin lisääntyvät kuin liukuhihnalta.

Viimeisimpänä lisääntyi eräs parhaimmista tovereistani, joka viime kuun lopulla pyöräytti kuvissa paheksuvalta näyttävän tyttölapsen. Kenties tyttö ei tykkää mallina olemisesta, mutta toivottavasti tyttö tykkää lahjasta, jonka Arawn-täti hänelle virkkasi.

80-luku hyökkää

2009-08-17T09:16:00.000+03:00

Koko viikonloppu meni niin kiireisenä säntäillen, etten vielä ehtinyt laittaa näitä. Asukokonaisuus, joka oli ylläni Savoyssa, olkaa hyvät.

Mekko - vintagea Tukholmasta (Beyonsd retro), kengät - Pura Lopez

Vaniljapiirakka

2009-08-17T08:52:00.001+03:00

Lauantaina leivoin taas uutta, tällä kertaa vaniljapiirakan. Ikävä kyllä se näyttää paremmalta kuin maistuu. Noudatin kyllä ohjetta täytteen suhteen orjallisesti, mutta 2 teelusikallista vanilja-aromia ei selvästikään riitä peittämään kananmunien makua - niitä tuli sentään 4 kappaletta täytteeseen! Nyt piirakka maistuu sitten vienosti kananmunalta...

No, ei se onneksi aivan syömäkelvoton ole, paitsi jos vihaa munia. Aion kokeilla tätä vielä perjantaina, mutta tällä kertaa aidolla vaniljauutteella ja sitä työnnän varmasti piiraaseen roppakaupalla. Vähät ohjeista!

Savoy

2009-08-14T08:57:00.001+03:00

Eilinen päivä sisälsi harvinaista luksista opiskelijapariskunnalle. Puolisoni täyttää pian vuosia ja koska en halunnut antaa hänelle lahjaksi turhaa krääsää pyörimään nurkkiin, päätin viedä hänet syömään. Enkä aivan mihin tahansa pikkukuppilaan vaan yhteen Helsingin hienoimmista ravintoloista – Savoyhin.

Pöytävarauksen yhteydessä olin esittänyt toiveen, että saisimme jonkun hiukan syrjäisemmän pöydän romanttisia hetkiä varten. Kävikin niin, että saimme itsensä Marskin kantapöydän Savoyn nurkasta! Sen saman pöydän, jossa marski vietti iltojaan vuosina 1932-37. Nurkkapöydän luona keikkuu Marskin kuva ja hopeinen kyltti, jossa kerrotaan pöydän olleen kyseisen herran kantapaikkana mainittuina vuosina. Kyllä nyt on marskimainen olo.

Koska tarkoituksemme oli juhlia, olin varannut budjetin, joka ei vaatinut pennosten laskeskelua. Ateriaa kuitenkin halvensi hiukan se tosiasia, etten juo alkoholia ja alkoholittomat juomat maksavat aina vähemmän kuin alkoholilliset. Hienostelun merkeissä pyysin tarjoilijaa suosittelemaan alkoholittomia vaihtoehtoja ja päädyin alkuruoan yhteydessä Korpihillan kuusenkerkkäjuomaan ja pääruoan kanssa join tuorepuristettua appelsiinimehua. Molemmat olivat mainioita, mutta kuusenkerkkäjuoma jäi erikoisuudessaan elävämmin mieleen. Kuohuvana se toimii erinomaisesti shampanjan sijaisena.

Alkuun saimme talon puolesta kylmää, vihreää gazpachoa, johon oli käytetty muun muassa parsaa. Varsinaiseksi alkuruoaksi valitsin itse sallalaista poronsydäntä, punakaalisalaattia ja omenavaahtoa, kun taas Mies söi Hagesundin silliä ja uusia perunoita ryytisinapin kera. Oman annokseni parhautta oli herkullinen punasalaatti ja miehen annoksen sillit olivat ehdottomasti sillien ylintä aatelia.

Makujen ilotulitus jatkui pääruokien muodossa. Oma valintani osui kokonaisena paistettuun kyyhkyyn, joka tarjoiltiin tattipyreen ja tamarindikastikkeen kanssa. Mies otti itselleen grillattua vasikan entrecoten kesän vihannesten ja aiolin kera. Viimeistään tässä vaiheessa ei enää voinut epäillä kokin mestarillisuutta. Pääsääntöisesti inhoan kaikkea sieniin liittyvää, mutta annokseni tattipyree vei kielen mennessään ja puolisoni annokseen kuuluvat sienet saattoivat olla vielä aavistuksen verran herkullisia, jos sellainen on ylipäätään mahdollista. Itse kyyhky suorastaan suli suussa.

Ruokailun ohella meille tarjoiltiin aina välillä erilaisia leipiä: porvoolaisia kuminakorppuja, tummaa, makeaa saaristolaisleipää, Savoyn omia vehnäsämpylöitä ja hapanta ruisleipää, joka on leivottu muinaisilta ajoilta periytyvään juureen. Lienee turha mainita, että kaikki vaihtoehdot olivat leipien joukossa maistuvinta kastia. Savoyn vehnäsämpylät, jotka leivotaan ravintolan omassa keittiössä, saavat erityisesti kehuja allekirjoittaneelta, sillä niiden koostumus oli täydellinen, sisältä pehmoinen, ulkoa rapea. Leipien ohessa tarjoiltiin kunnon voita.

Ennen jälkiruokaa saimme vielä talon puolesta pienen välijälkiruoan, marenkivaahtoa mansikkasorbetin kera. Lopullisiksi aterian päättäjiksi olimme valinneet tuorejuustomoussea, macadamiapähkinää ja aprikoosisorbettia allekirjoittaneelle, maitosuklaajäätelöä amarettogranitan ja tonkapapuvaahdon kera miehelle. Jälkiruokien ohessa puolisoni otti vihreää kiinalaista teetä ja itse join lattea. Makumatka päättyi yhtä hyvin kuin oli alkanutkin, molemmat jälkiruoat suorastaan ylittivät odotukset ja mieheni kehui teetään maasta taivaaseen – ja kun ottaa huomioon, että toimme juuri Kiinasta erinomaista ja autenttista vihreää teetä, kehut eivät olleet turhia.

Maku- ja näköhermoja hivelevän ruoan lisäksi Savoy loistaa erinomaisella palvelullaan. Ennen käyntiämme olin luonnollisesti perehtynyt useisiin arvosteluihin, joissa Savoyn palvelua poikkeuksetta kehuttiin ja näin jälkikäteen on todettava, etteivät ne väärässä olleet. Palvelu oli ripeää, ystävällistä ja asiantuntevaa. Kaikkiin kysymyksiimme vastattiin, jos ei heti niin viimeistään keittiön konsultoinnin jälkeen ja lähtiessä takitkin autettiin päälle. Oli siinä opiskelijalla kuninkaallinen olo.

Laskukin oli tietysti kuninkaallinen, mutta kerrankos sitä. Sitä paitsi, Savoy on kyllä ehdottomasti hintansa väärti. Suosittelen lämpimästi ja jos joskus rikastun, taidan valita Marskin pöydän omaksi kantapaikakseni.

Kreikkalaista salaattia & pitsiä

2009-08-13T09:44:00.000+03:00

Kävin eilen pitkä aikaa kaupungilla näyttäytymässä. Testasimme toverini kanssa Kampin keskuksen kreikkalaisen ravintolan, Minoksen. Seuralaiseni söi lampaanlihavartaan, itse valitsin ruoaksi paistettua juustoa (saganaki) ja kreikkalaisen maalaissalaatin (horiatiki). Saganakiin en ollut täysin tyytyväinen, se muistutti liikaa jonkun peruschicosin mozzarella tikkuja. Oikean saganakin pitäisi olla kokonainen palanen juustoa. Kreikassa osataan paistaa juustot oikein, kannattaa kokeilla, jos sinne päin eksyy. Fetasalaatti taas oli vallan mainio ja tunnelmakin sikäli sopivan kreikkalainen, että tarjoilija puhui meille englantia, kuten Kreikassakin aina käy. Ainakin siihen asti, kun saan hiottua hiukan unohtuneet kreikan taitoni kuntoon.

Vaivauduin myös hiukan laittautumaan ja tässä tulos.

Halusin pukeutua hitusen espanjalaistyylisesti, vaikka hiukset laitoin sitten eri tavalla. En yleensä laita paljoa hiuksia, mutta nyt ne jäivät föönin jäljiltä hauskaan asentoon, joten tyydyin vain kiepauttamaan pienen nutturan takaraivolle. Asu on kokonaisuudessaan mustaa pitsiä, yhtä suosikkikankaistani.

Kengät ovat vanha löytö Haloselta. Sen verran ukrainalaista minussa on, että rakastan kimaltelevia kenkiä ja kulta on loistava asusteväri.

Ulkosalla päälläni oli myös tämä uusi löytöni Uffilta. Syys/kevättakkeja löytyy kirpputoreilta melko harvoin pienikokoisina, joten oli ilosta ymmyrkäinen, kun Uffilta löytyi aivan oikean kokoinen ja vieläpä näin viehättävä. Kuvasta ei ehkä täysyn käy ilmi, mutta takissa on vyötärön kohdalla hyvin runsaasti muotolaskoksia, joiden vuoksi se istuu paljon paremmin kuin monet nykytakit.

Älkää välittäkö hassuista asennoista. Ehkä opin joskus poseeraamaan. Tai sitten en.

Takki - Uff, pitsipaita - kirpputorilta, hame - vintage, kengät - Halonen.

Ostaako lehden - vai mainoksia?

2009-08-12T08:26:00.002+03:00

Tein joskus muinaisessa nuoruudessani testin. Selasin läpi yhden suomalaisen Cosmopolitan-lehden ja laskin, montako sivua siitä oli mainoksia. Reilusta 110 sivusta mainoksia oli reilu 40 sivua, joten koko lehdestä mainoksia oli noin 1/3. Kun siis ostaa Cosmon - tai jonkun muun suomalaisen muotilehden, osalla rahasta saa käytännössä mainoksia.

Suomalaiset muotilehdet ovat kuitenkin pientä mainosmaailman aallokossa, todelliset mahtitekijät löytyvät rapakon takaa: Vogue, Marie-Claire, Elle, Instyle ja niin edelleen. Eivätkä nämä muotimaailman paperiversiot ole mitään pieniä lehdykkeitä vaan usein monisataasivuisia, paksuja nippuja, jotka erottaa kirjoista lähinnä ohut kansi ja heikko sivupaperi. 700 sivua ei ole mitenkään harvinainen sivumäärä englanninkieliselle muotilehdelle. Saman verran sivuja on esimerkiksi myöhäiskauden Harry Pottereissa.

Vogue maksaa (internetin mukaan) 4,99 dollaria. Mitä tällä hinnalla sitten saa? Sillä saa n. 600 sivua mainoksia ja 100 sivua muotijuttuja. Siis 6/7 osaa lehdestä, suurin piirtein, on mainoksia eli hinnasta 4,28 dollaria on mainoksia ja lopuilla 71 sentillä saa noin 100 sivun verran asiaa muodista, julkkiksista ja tyylistä. Hinta lehdestä ei sinänsä ole suuri, mutta maksaisiko joku 4 dollaria pelkistä mainoksista? Varsinkin, kun se 100 sivua sitten on ahdettu täyteen pikkuista kursiivipränttiä, jonka lukemiseen tarvitsee suurennuslasin. Olen yrittänyt selailla useampaakin englanninkielistä muotilehteä, mutta layoutin suhteen suomalaiset voittavat ne mennen tullen.

Sille on tietysti syynsä, miksi Voguen saa noinkin "halvalla". Muotilehtien kustannuksia kun eivät oikeastaan maksa tilaajat ja satunnaisostajat vaan mainostajat, minkä vuoksi todellisia kuluja ei tarvitse siirtää kuluttajalle. Silti tunnen itseni aina hiukan huijatuksi, jos satun ostamaan muotilehden. On sellainen olo, että maksan selvää rahaa siitä hyvästä, että minulle syötetään mainosten muodossa pajunköyttä - sillä mitä muuta kauneusmainokset pohjimmiltaan ovat, kuin huijausta?

Ylläkuvattu onkin ehkä suurin syy, miksi en lue juurikaan muotilehtiä, vaikka olen sinänsä kiinnostunut tyylistä ja trendeistä. En vain kykene. Joka kerta, jos ostan lehden, tunnen maksaneeni tyhjästä. Eikä se ole mukava tunne. Lehtiä onkin paljon mukavampi lukea kahviloissa, missä niistä ei tarvitse maksaa. Saapa sitten nähdä, tuleeko lehtihehkutuksia blogiini lainkaan... Pohjimmiltani olen kuitenkin enemmän tiedetyttö. Jos olisi rahaa, tilaisin tämän:

Mustikoita!

2009-08-10T09:50:00.000+03:00

Kesä on marjojen aikaa. Ja koska olen tällä hetkellä pitkäkestoisessa suklaalakossa, olen suunnannut leipomisvimmani marjojen ihmeelliseen maailmaan. Taannoin poimimme itse mansikoita, jotka päätyivät pakkaseen, mutta myös mustikkametsässä on tullut rämmittyä ja koska kaikki marjat eivät pakkaseen mahtuneet, päätin tehdä niistä piirakkaa.

Ensimmäinen kokeiluni oli hyvin perusmallinen yksilö. Pohjan tein murotaikinasta, johon lisäsin hiukan kanelia ja päälle mustikoita, joille perunajauhojen sijaan ripottelin maissijauhoja. Tulos oli maistuva.

Toisen mustikkapiirakan tein hiukan eri tavalla. Monissa ohjeissa täytteeseen käytettiin mustikoiden lisäksi rahkaa, tuorejuustoa tai jotain vastaavaa hapanmaitotuotetta, mutta koska itse en ole happamasta maidosta innoissani, valinta osui Kinuskikissan vanilja-mustikkapiirakkareseptiin. Siinä murotaikinapohjan ja mustikoiden väliin tulee vaniljakiisseliä. En jaksanut keitellä sitä itse, joten ostin Kinuskikissan neuvomaa Blå Bandin valmista vaniljakastiketta. Vaikka ohje väittää, että kakku on kovin makea, se on silti mielestäni yllättävänkin kirpeä. Kenties siksi, että unohdin heittää sokeria mustikoiden päälle. Hyvää se kuitenkin oli. Alla tulos.

Ensi kerralla sitten vadelmapiirakkaa.

Jakkutyyliä hääkansalle

2009-08-10T09:05:00.001+03:00

Viime lauantain häät olivat tyylillisesti muutoinkin mielenkiintoisemmat kuin edelliset, ehkä aavistuksen verran "maalaisemmat" häät, vaikka ei voi sanoa, että ihmisten tulotasossa tai työpaikoissa olisi niin oleellista eroa. Ehkä kyse on enemmän siitä, että näissä häissä oli enemmän paljasjalkaisia helsinkiläisiä, kun taas niissä aiemmissa oli ihmisiä hiukan kauempaa.

Erityisesti yksi tyylillisesti mieleenpainuva tapaus oli. Kyseessä oli Olivian toimituspäällikkö (!), joka oli pukeutunut hyvin poikkeavasti verrattuna muihin vieraisiin: pitkiin, mustiin housuihin ja mustaan, avonaiseen jakkuun. Aluksi en ollut kovin vaikuttunut asusta, mutta se johtuu lähinnä jostain sisäisestä vaatekonservatiivisuudestani, joka ei aluksi voinut käsittää naisella housuja häissä. Aika pian pyörsin kuitenkin mielipiteeni: musta jakkuasuhan oli kerrassaan erinomaisen tyylikäs ja trendikäs.

Tästä Kate Mossin jakkuasustuksesta voi saada hiukan vinkkiä siitä, miltä tyylikäs jakku näyttää:

Asusteina toimituspäälliköllä oli valtaisa, kullansävyinen pallosormus ja Yves Saint Laurentin kirjekuorilaukku, joka on erinomaisen rock. Laukku vaikutti minuun niin voimakkaasti, että viime yönä näin unta Yves Saint Laurentin kirjekuorilaukusta, joskaan kyseinen yksilö ei ollut kiiltonahkaa.

Olen vakavasti alkanut harkita YSL:n kirjekuorilaukkua.

Häähumua

2009-08-09T10:08:00.001+03:00

No niin! Pitkästä aikaa päivitän tännekin jotain. Olin eilen taas häissä ja tällä kertaa minulla on kuviakin hääeleganssistani. Asu on aivan sama kuin edellisissä häissä lukuun ottamatta kenkiä. Havaitsin näet niissä ensimmäisissä häissä, että silloin käyttämissä kengissäni on nahkapohjat eivätkä ne arvosta ulkosalla juoksentelua, joten en uskaltanut käyttää niitä nyt. Suutarille puolipohjia teettämään en ole ehtinyt. Ne ovat kyllä hurjan hurmaavat kengät, mutta niistä tarinaa myöhemmin.

Sen sijaan kuvia:

Asukokonaisuus on koostettu erilaisia paloista. Mustavalkoinen mekko on muinainen Anttila-ostos, jonka itse asiassa ostin nimenomaan hääasuksi. Suurin osa vaatteistani kun on mustia eivätkä ihmiset jostain syystä arvosta, että häihin pukeutuu mustaan... Jakku on Ril''sin, kengät vintagea Tukholmasta (kenties 70-lukua?) ja helmet Kiina-matkan saaliita. Asun kruununa keikkuu Walesista tuotu hattu. Britit ymmärtävät hattujen päälle. En malta odottaa, että pääsen jälleen brittihattujen pariin...

Laukkukin minulla tietysti oli, mutta se ei päässyt kuvaan. Kenties naputan laukuista joskus toiste.

Kun tee kukkii

2009-07-08T09:16:00.000+03:00

Koska Kiina on suuren suuri teemaa, mekin toimme mukanamme erilaisia teelaatuja, nimenomaan vihreää teetä. En ole koskaan välittänyt Suomessa vihreästä teestä, mutta nämä kiinalaiset ovat olleet aivan juotavia. Nykyään, kun tekee mieli juoda kuppi kuumaa nestettä, haudutan kiinalaista vihreää teetä. Jopa ne halvimmat bulkkiteet, joita mies osteli katukaupoista, ovat parempia kuin Suomessa myytävät perusteet.

Itsehän kun olen tällainen nirso ruokahifistelijä, ostin tietysti kasan hienoimpia jasmiiniteelaatuja, erityisesti jokusen palluran "kukkivaa teetä". Kukkivan teen idea on, että kuumassa vedessä pallura avautuu kauniiksi kukaksi, kuten esimerkkikuvassa (kuvan pannu ei omani, vain esimerkki netistä). Hankin jopa Thehuoneesta, Eerikinkadulta, lasisen teepannun, jotta kukkiva teeni pääsee oikeuksiinsa. Siinä on työtovereilla ihmettelemistä.

Kesähäitä tiedossa

2009-07-06T11:25:00.001+03:00

Olin viime viikonloppuna häissä. Olin jokseenkin hämmentynyt naisten juhlaeleganssista - tai oikeammin sen puutteesta. Alle 40-vuotiaat naiset olivat laittautuneet tavalla, joka oli muutamia valopilkkuja lukuun ottamatta aikamoinen rimanalitus, kun ottaa huomioon, että häät ovat kuitenkin perinteisesti isot juhlat, joihin on ideana pynttäytyä ja koristautua sieväksi kuin kissankello. Vaatimattomuus ei sinänsä ole toki vika eikä tyylitöntä, mutta jos näkyy, että on periaatteessa tavoiteltu juhlavuutta, homssuinen lopputulos ihmetyttää.

Vikaa oli aika lailla kaikessa. Monilla nuorilla naisilla kengät olivat hämmästyttävän rumat. Jotkut kengät näyttivät siltä, että ne on ostettu vuosia sitten, käytetty littanaan ja kaivettu jostain kaapin perukoilta osaksi juhla-asua. Vaikka jotkut kengät eivät olisi miellyttäneet minua uusinakaan, en esimerkiksi lainkaan ymmärrä alaspäin levenevää, koko kantapään kokoista korkoa tai korkoa, joka on sivulta suora ja kapea, takaa koko kannan levyinen ja sijoitettu aivan kengän takaosaan. Alla jonkinlainen esimerkki inhokkikengistä, joiden tapaisilla oli hyvä edustus häissä:

Pukeutumisen osalta oli myös toivomisen varaa. Joidenkin asu oli sinänsä kiva, mutta ikävä kyllä malliltaan epäsopiva ja huonosti istuva. Toisilla asu vaikutti enemmänkin yöpaidalta kuin juhlamekolta, eritoten kankaan osalta. Eräällä rouvalla ei ollut rintaliivejä lainkaan, mikä sopii silloin tällöin, mutta ei, jos sattuu olemaan melko suuririntainen ja on pukeutunut verhoihin. Hiuksetkin olivat monilla miten kuten laitettu.

Olen nyt hiukan tiukkis, selkeästi... Mutta yllättäen niin sanottu "mammaosasto" päihitti nuorempansa mennen tullen, varsinkin mitä tulee jalkineisiin. Samoin esimerkiksi kumpikin kaaso oli osannut valita itselleen tyylikkään asustuksen ja kampauksen ja morsiankin oli sievä kuin kukannuppu - kuten kuuluukin. Että ei se meno toivotonta ollut!

Pistää tämä silti ihmettelemään suomalaisten juhlapukeutumista. Onko se aina tällaista? Edellisistä häistä on jo niin pitkä aika, etten osaa arvioida. No, elokuussa on toiset, täytyy tutkia siellä. Omasta hääeleganssistani ei ole valitattavasti ainakaan vielä tarjolla kuvia, mutta ottaen huomioon, että minua aivan tuntemattoman tahon toimesta kehuttiin häiden tyylikkäimmäksi vieraaksi, asu ei ollut aivan epäonnistunut. Kenties tuotan sen jossain välissä reproduktiona, kunhan saan kuntoon muutaman jutun, joiden vuoksi kirjoittaminen on viivästynyt hiukan tänne blogiin.

Kiina 27.5.-6.6.2009

2009-06-16T10:00:00.001+03:00

No niin, sain lopultakin valmiiksi pitkän hapatukseni Kiinasta. Kärsikää!

Matkustus

Kiinaan pääsee tätä nykyä nopeasti. Lensimme KLM:lla Amsterdamin kautta, jonne kesti Suomesta kaksi tuntia ja Amsterdamista Shanghaihin noin 10 tuntia. Menomatka oli yllättävän kivuton, koska osa siitä oli käytännössä yötä ja vaikka minulla on normaalisti vaikeuksia nukkua koneessa, tällä kertaa vetelin sikeitä kuin pieni vauva konsanaan. Tosin, pienet vauvat eivät kyllä hirveästi tunnu nukkuvan, koska lennon vauvavahvistukset pitivät uskollisesti meteliä yölläkin. Korvatulpat ovat hyvä idea. Toinen hyvä idea on hankkia paikka moottorin vierestä, koska moottorin melu on jopa rauhoittavaa - ainakin lapsen huutoon verrattuna.

Paluumatka oli hiukan ikävystyttävämpi, koska sillä ei tullut juuri nukuttua. Luin tenttiin ja tapitin KLM:n elokuvatarjontaa, jota ei voi kovin laadukkaaksi kehua, joskin hyvin tuoreita elokuvat kyllä ovat. Koirakomedia Marley & Me oli silkkaa amerikkalaista omakotitaloydinperheen suitsutusta, kun taas New In Town -elokuvan kuvio, jossa nirppanokkainen kaupunkilaisleidi joutuu korpeen raavaiden äijien sekaan ja heittää pian entiset elämänarvonsa laidan yli, on nähty n. 1000 kertaa aiemminkin ja paljon paremmin tehtynä. Mutta pisteitä elokuva saa Renee Zellwegerin kampauksesta.

Mielenkiintoisin vaihe matkustamisessa oli Shanghain lentokentälle, Pudongille saapuminen. Kyseinen kenttä on kolkko, avara kolossi, mutta ennen kuin matkustajat pääsivät sinne asti, meidät tarkistettiin koneessa tautien varalta. Koneeseen kipusi sisään ryhmä avaruuspukuihin sulloutuneita kiinalaisia, jotka mittasivat ihmisten lämpötiloja sähkövehkeillä. Ilmeisesti lentoemännillekin tällainen oli uutta ja ihmeellistä, sillä kännykkäkamerat räpsyivät ahkerasti.

Terminaalissa meidän piti luovuttaa koneessa täyttämämme terveyskaavakkeet. Joissain asioissa kiinalaiset ovat hyvin tarkkoja ja säntillisiä - kentän lisäksi täytyy mainita laajat katuistutukset, jotka on leikattu viivotinta apuna käyttäen, ihan varmasti. Mutta myöhemmin kyllä selvisi, että osaavat ne kiinalaiset olla suurpiirteisiäkin...

Majoitus

Asuimme Kiinassa yhteensä neljässä eri hostellissa, joiden taso oli eurooppalaisiin verrattuna huikea - kun huomioi hinnan, joka ei missään kivunnut yli 10 euroon edes kahden hengen huoneista. Ensimmäinen hostellimme oli Jing'anin Le Tour Shanghaissa, missä punkkasin tyttödormissa, kun poikien dormi oli jo täynnä. Seuraavissa hostelleissa asuimme puolison kanssa kahden hengein huoneissa, jotka olivat siistejä ja hyvin sieviä. Ylipäätään hostellit olivat erittäin sieviä sisustukseltaan, tummaa puuta, kiinalaisia jippojuttuja ja rakennustyyliä, sisäpihoja, kasvihuoneita ja sen sellaista.

Ainoa poikkeus oli viimeisin hostellimme City Central Youth hostel Shanghaissa. Sitä en viitsisi suositella kenellekään, vaikka hinta onkin eittämättä halpa. Sen vastineeksi hotelli sijaitsee tuskastuttavan kaukana kaikesta ja vieläpä valehtelee nettisivuillaan sijaitsevansa muka "vain" 3 kilometrin päässä keskustasta. HAH. Matkaa on vähintään 6 kilometriä. Toisekseen, paikka valehtelee myös, että tarjolla olisi ilmainen netti, kun se todellisuudessa maksoi 1 yuanin vartilta. Summa on aika mitätön, mutta muissa hostelleissa netti oli ihan aidosti ilmainen ja valehtelu on rumaa.

Sitä paitsi, huoneet olivat City Centralissa tympeän ruotsinlaivamaisia ja tylsiä (ja suihkussa oli hometta). En suosittele. Älkää menkö. Sen sijaan Suzhoun Mingtown hostel ja Hangzhoun 4 Eyes Well Hostel ovat mainioita valintoja.

Se, mikä minua hämmästytti kiinalaisessa majoituspolitiikassa oli sänkyjen kovuus. Ensimmäisessä paikassa ajattelin vain, että halvalta dormilta nyt ei voi paljoa odottaa, mutta sama toistui kaikissa käyttämissämme hostelleissa. Patjat olivat järjestään erittäin kovia. Kannattaa siis varautua.

Dormeissa ei juuri ylimääräistä ollut, mutta kahden hengen huoneissa oli aina tarjolla teenkeittovälineet: 2 kuppia ja vedenkeitin. Se on oikein ystävällistä matkustavaisista huolehtimista, näkisin. Yleiset tilat ovat viihtyisät ja niissä hengailee mielellään. Enemmistö vieraista on kyllä selkeästi sisämatkustelua harrastavia kiinalaisia, sillä ulkomaalaisia turisteja ei näkynyt hirveästi. Henkilökunta puhui kaikkialla täysin riittävää englantia ja lainaili auliisti respasta sateenvarjoja, kun satoi.

Ruoka

Myönnän, että suurena herkkusuuna odotin kiinalaista ruokaa kuin kuuta nousevaa. Ei voi sanoa, että olisin pettynyt, mutta olin oikeastaan hiukan yllättynyt, sillä mielestäni se ei ole ihan niin ihmeellistä kuin suitsutetaan. En koe, että Suomessa saatava kiinalainen ruoka häviäisi sille 6-0, kuten kovin usein kuulee väitettävän. Yksi, mistä usein itketään, on suomalaisen kinkkiruoan vähäinen tulisuus, mutta se on ihan oikeasti täysin perusteltua; länsimainen kiinalainen keittiö perustuu kantonilaiseen keittiöön, joka on Kiinan keittiöistä se kaikkein miedoin ja vähätulisin. Siksi Suomessa saatavan kiinalaisen ruoan kuuluukin olla vähätulista.

Söimme enimmäkseen halpoja annoksia katukeittiöistä ja halvoista ruokaloista. Jokunen huti osui matkalle. En siis suosittele kauppakeskusten halvimpia pikakiinalaisia - niistä ei näemmä saa kovin kummoista pöperöä. Toinen paha huti oli Hangzhoussa joku halpa ruokala, josta sinänsä näytti saavan hyvää ruokaa, kun vakoilimme muiden annoksia, mutta oma annoksemme oli valtaisa pettymys. Emme saaneet sitä, mitä tilasimme emmekä sitten osanneet selittää ja selvittää asiaa. Onneksi ruoka on niin halpaa, etteivät tällaiset pettymykset kauheasti mieltä paina.

Enimmäkseen tuli kuitenkin syötyä mainiosti. Katukeittiöiden yöruokaa suosittelen hyvin lämpimästi, se on silkkaa herkkua. Enimmäkseen tarjolla on grillattuja vartaita, jotka koostuvat joko lihasta tai kasviksista ja eri lihalajeja on tarjolla runsaasti, mereneläviä myöten. Toinen hyvin yleinen katukeittiötarjoomus on pikaisesti wokattu nuudeliannos, joka sisältää kananmunaa, ituja, kaalia (useimmiten kiinalaista paksoi-kaalia), nuudeleita ja erilaisia mausteita. Hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset; vartaat maksavat 2-5 yuania riippuen sisällöstä ja nuudeliateria 5 yuania.

Halvemmissa kuppiloissa kannattaa varautua siihen, ettei ymmärrä ruokalistasta hölkäsen pölähtävää. Keinot selvitä tästä ovat erilaiset. Välillä osoittelimme naapuripöytiin ilmaistaksemme, että haluamme samaa kuin naapuri syö, välillä yritimme sanakirjan kanssa selvittää ruokalistaa ja välillä vain osoitimme jotain sopivan hintaista ruokalajia - hinnat on merkitty arabialaisin numeroin. Henkilökunta ei halvoissa paikoissa osaa englantia juuri lainkaan, joten sillä ei pärjää. Myöhemmin totesimme toimivimmaksi tavoiksi sanakirjan avulla pyytää tarjoilijaa osoittamaan listalta, mikä annos sisältää esimerkiksi kanaa tai kalaa ja jos hinta vaikutti sopivalta, nyökkäilimme innokkaasti, että sitä otetaan.

Eräässä paikassa, missä kävimme puolison kanssa syömässä, ulko-oven pielessä oli useita vesialtaita täynnä vesielukoita. Tuoretta ruokaa ainakin. Tilaaminen sujui helposti, kun vain osoitimme, mitä halusimme ja pian allekirjoittanut söi kalmariannostaan samalla, kun mies popsi sammakkoa.

Tähän kohtaan on todettava, että kiinalaisilla on hiukan erilainen käsitys lihasta kuin meillä. Siellä ei hirveästi erotella lihaa luista vaan ilmeisesti otetaan elukka, lyödään se leikkuulaudalle ja hutkitaan isolla lihaveitsellä sopivan kokoisiksi kappaleiksi. Tämän vuoksi annosten lihapalat ovat täynnä luita. Joissain paikoissa se oli häiritsevämpää kuin toisissa, mikäli läskiä ja luita oli enemmän kuin lihaa.

Kävimme myös syömässä parissa hiukan hienommassa ravintolassa, joiden hinta ei päätä kuitenkaan huimannut, 20-35 yuania maksoivat ruoat niissä. Kantonilainen ravintola oli erittäin onnistunut kokemus, setsuanilainen taas vähän kummallisempi. Siellä salaatti ei toiminut lainkaan - siihen oli työnnetty setsuanin pippuria! Ja setsuanilainen ruoka todellakin on maineensa veroisesti tulista... riisiä tuli hutkittua suuhun. Mutta hyvää oli, vaikka oma annokseni sisälsikin enemmän chiliä kuin lihaa.

Pääruokien lisäksi söimme tietysti hedelmiä ja jälkiruokia. Löysimme erinomaisen herkullisen jäätelöpuikon, jota allekirjoittanut kiskoi matkan loppuvaiheessa melkeinpä apinanraivolla masuvarastoon ja vesimeloneita meni useita kappaleita. Ne olivat hurrrrjan herkullisia. Lisäksi tutustuimme uuteen hedelmään, jonka kantaa englanninkielistä nimeä chinese bayberry tai chinese strawberry tree. Kyseinen hedelmä on pienen luumun kokoinen ja ulkonäöltään hyvin tumman purppurainen ja karvaisennäköinen - ja ne karvat ovat syötäviä, osa hedelmälihaa. Maku on hiukan mansikkainen. Kerrassaan mainio hedelmä, harmi, etten ole koskaan Suomessa nähnyt.

Paljon ruokia jäi oikeasti testaamatta ja se harmittaa. Kadunkulmissa myytiin esimerkiksi kolmionmuotoisia, banaanin lehtiin käärittyjä jutukkeita ja monin paikoin oli tarjolla grillattua ankkaa/hanhea, joskus jopa kokonaisena tai sitten ankan jalkoja (siis ihan niitä varpaita) ja päitä. Mutta kun masu ei vain veny kaikkeen. Ensi kerralla sitten...

Juomaa

Juomapuolella kiinalaiset ovat vähintäänkin mielenkiintoisia. Tarjolla oli lähes sitruunafantan makuista mehujuomaa, jossa ei ollut hiilihappoja ja siihen kiinnityin oitis. Kaupoista pulloissa saatavat lattejuomat ja maitoteet eivät nyt olleet niin järkyttävän ihmeellisiä, mutta mitä pitäisi sanoa juomasta nimeltä "coffee milk tea"? Kiinalaiset...

Alkoholijuomaosuuden kopsin puolisoltani:

"Elintarvikkeiden yhteydessä ei voi olla mainitsematta juomapuolta. Matkan johtava teema oli rentoutuminen ja arjen haamujen yläpuolelle nouseminen, joten paikallisesta baarikulttuurista haluttiin jonkinlainen kuva. Paikallisista oluista eniten tuli kiskottua Tsingtaota, jos kohta myös japanilaismiehittäjät Suntory sekä Asahin Super "Dry" saivat useita testikertoja. Nesteiden maussa ei ollut mitään valittamista; alussa ihmetystä herätti sen sijaan alkoholin vähäisyys, 3,1 - 3,6 tilavuusprosenttia. Tämäkin osoittautui lopulta ihan hyväksi asiaksi, sillä kotimaan oloissa toisinaan esiintyvä pöytään väsähtäminen ei päässyt iskemään, ja möykkäämistä saattoi vaivatta jatkaa aamuun asti. Sivuunkirjoittaneen pisin juhlintasessio venähti peräti seuraavan päivän iltapäivän puolelle.

Oluen lisäksi pikkumarkettien puoli-ilmaisia viinavalikoimia oli pakko testata. 56-volttinen riisiviina (riisistä kai oli kyse) maksoi desin pullona luokkaa 2-5 yuania, ja pöyristyttävästä mausta huolimatta sitä oli pakko napsia useampia kertoja. 8-volttinen ice rice wine maistui lähinnä sukkamehulta, ja yhdessä vaiheessa kokeiltu luumuviina sai lähes kyyneleet erään raatilaisen silmiin. Ylipäätään lähikaupoissa ei juuri näkynyt kovin laajaa tai korkealaatuista viinavalikoimaa, mikä sinänsä sopi hyvin matkaseurueelle, joka oli vahvasti liikkeellä less is more -tyyppisellä mentaliteetilla. Olen joskus maistanut Kiinasta tuotua kallista durraviinaa, mutta Shanghaissa sen perään olisi varmaan pitänyt erikseen kysellä. Ei siinä, näilläkin pärjättiin hyvin. Tylyimmän viinanoteerauksen tein Hangzhoussa, josta kolmen litran pönikkä viinaa olisi irronnut 17 yuanilla. Jäi kuitenkin hyllyyn."

Yöelämää

Olen niin rosvo, että kopsin tämänkin mieheltäni. Kävin näet vain yhdessä baarissa Suzhoussa pikaisesti, ei minusta ole kertojaksi...

"Yökerhojen etsimisessä oli aluksi hieman ongelmia. Netistä poimitut tärpit osuivat suljetun näköisiin paikkoihin, eikä ensimmäinen vastaan osunut teinihelvetti vastannut odotuksia. Metallinpaljastimien läpi klubille, ja paikalle pamahti välittömästi itsensä Keviniksi esittäytynyt klubin omistaja, joka kysyi ensi töikseen, millaisesta viinistä pidämme. Onneksi tajusimme vaatia menua ennen tilaamista, ja lopulta lipitimme 50 yuanin hintaisia kuppaisia Heinekeneita hyvin pitkään. Kiinalaisia tanssipaikkoja oli kuitenkin ylipäätään mielenkiintoista nähdä. Meteli on valtava ja osa kiinalaisista silminnähden voimakkaasti päihtyneitä. Eräs koko matkan mietityttänyt asia oli kiinalaisten ryyppybudjetti; useammassa pöydässä oli esimerkiksi pullo tai kaksi Jack Danielsia, joka ei todellakaan ollut menun halvimmasta päästä. Ilmeisesti Kiinan tilanne rikkaiden ja köyhien välillä on hieman vastaava kuin Venäjällä, eli osa kansasta hankkii elantonsa kerjäämällä ja pulloja kadulta poimimalla, osa taas juhlii arki-iltoina vanhempiensa rahoilla Suomen hintatasoa kalliimmissa klubeissa.

Suomalaiselle vieras ilmiö on myös klubien monipuolinen naistarjonta. Osalle baarissa pörräävistä naisista kuulemma maksetaan jonkinlaista korvausta pelkästä läsnäolosta, jotta baari näyttäisi täydemmältä. Hieman kaupallisessa roolissa ovat ns. happy girlit, joiden tehtäviin kuuluu lirkutella ihmisille mukavia ja tarjota seuraa tanssilattialla. Asteen tätäkin kaupallisemmassa sektorissa ovat neidit, joiden tehtävänä on pitää miehille laadukasta seuraa ja mahdollisesti intiimiäkin seuraa. Erikseen ovat tietysti varsinaiset prostituoidut, jotka kuitenkin erottuivat yleensä muusta kansasta helposti. Osa baareista näytti olevan varattu ainoastaan maksullisten naisten diilaamiseen.

Eräästä Suzhoun baarista bongattu tyttölapsi kuului ilmeisesti happy girlien kastiin. Neiti käytti tyylikeinona silmälaseja, joista puuttuivat linssit, ja markkinoi baarinsa juomia kovalla asenteella. Suomeen verrattuna erikoista oli se, että kierroksen ostaessaan asiakas osti automaattisesti drinkin myös naiselle, joka omien sanojensa mukaan joi päivittäin asiakkaiden kanssa esimerkiksi tequilaa. Voisi olla suosittu duuni Suomessa, jos kohta hehkeän ulkomuodon säilyttäminen paikallisilla juomamäärillä saattaisi olla työn takana.

Hiljalleen halvempiakin luukkuja alkoi löytyä, ja suosikiksi kohosi Windows-baariketju kolmen ravintolansa voimin. Satuimme paikalle myös Sky Bar -nimisen blingbling-klubin avajaisiin, jossa sai 70 yuanin hintaan lipittää voimajuomaa niin paljon kuin sielu sieti. Sieltä taas poistuttiin jonkinlaiseen futisbaariin, jossa tuopista kiskottiin 60 yuania - voitaneen puhua ääripäistä."

Liikenne

Kiinalainen liikenne kyllä ällistytti tällaista tottelevaista ja kilttiä länsituristia. Kun tulin lentokentältä bussilla ja näin ensimmäiset pyöräilijät varta vasten pyöräilijöitä varten tarkoitetulla kaistalla, ajattelin, että tuotahan voisin täällä itse harrastaa. Muutaman tunnin kuluttua olin jo vakuuttunut siitä, että Kiinassa omatoimisesti millään kulkuneuvolla ajaminen on länsituristille lähinnä itsemurhaan verrattavissa olevan extreme-urheilun muotoa.

Meno oli jokseen hulvatonta, pyöriä, mopoja, riksoja, moottoripyöriä, skoottereita, sähköpyöriä ja kaikkea, mikä vain kulkee kahdella pyörällä, liikkui joka puolella eikä todellakaan vain niille tarkoitetuilla teillä ja kaistoilla. Autot eivät olleet paljoa parempia. Ero oli lähinnä siinä, että autoilijat eivät kansoittaneet jalkakäytäviä ajokaistojen lisäksi. Tööttäily oli jatkuvaa ja aina katua ylittäessä sai varoa ja katsella joka suuntaan, sillä liikennesääntöjen noudattaminen ei selvästikään ole kiinalaisten prioriteettilistalla kovin korkealla. Matkaoppaassa sanottiinkin, että valon ollessa vihreä se ei tarkoita, että jalankulkijalle kadun ylittäminen olisi turvallista - se on vain HIUKAN turvallisempaa kuin jos valo olisi punainen...

Itse liikuimme runsaasti takseilla, koska se oli halpaa. Aloitusmaksu oli 10-11 yuania riippuen kaupungista ja kilometritakta 2-3 yuania, tippiä ei odotettu. Metro on myös ihan toimiva ratkaisu, siisti, puhdas ja nopea eikä tungosta ollut älyttömästi edes suurimmilla asemilla. Riksalla menimme kerran, mutta se osoittautui suhteessa melko hintavaksi. Piti se kuitenkin kokea.

Pidemmillä matkoilla sekä juna että linja-auto osoittautuivat hyviksi vaihtoehdoiksi. Kummatkin olivat erittäin siistejä, teknisiä ja moderneja. Junissa kuljeskeli jatkuvasti junahenkilökuntaa kauppaamassa kahvia, teetä ja erinäköisiä purtavia, joita kiinalaiset eivät näemmä osaa syödä hartaasti maiskuttelematta...

Ostoksia

Tämä osuus koskee vain Shanghaita, koska muissa kaupungeissa emme hirveästi harrastaneet shoppailua. Matkaseurueen mielekiinnot shoppailun suhteen erosivat aika paljon toisistaan, mutta porukalla kävimme suurella basaarilla, joka sijaitsee Science & technology museumin metroasemalla, linja 2:n varrella. Siellä on myynnissä runsaasti piraattikamaa ja tinkiminen on suotavaa. Allekirjoittanut ei ryhtynyt napisemaan piraateista, mutta itse en niitä halua harrastaa, joten omat ostokseni jäivät laihanlaisiksi. Pari merkitöntä solmiota tuli ostettua tuliasiksi.

Ostosten saralla kannatin itse enimmäkseen helmiä, silkkiä ja vihreää teetä. Kiina on suuri silkkimaa, se aito ja alkuperäinen, ja sitä sitten löytyykin joka puolelta. Kaikissa kaupungeissa on vähintään yksi suuri silkkitori, suuremmissa montakin. Yksi Shanghain suosituista silkkiostospaikoista on Silk King East Nanjing Roadilla, missä myös ommellaan vaatteita mittojen mukaan. Hinnat ovat ilmeisesti hyvin kilpailukykyisiä. Harmi kyllä, itsellä ei ollut resursseja eikä aikaa hankkia mittavaatteita, minkä vuoksi silkitkin jäivät kauppaan.

Vihreää teetä ostin jokusen pussukan. Hienoimmat laadut eivät mitään huippuhalpoja ole, 30-40 yuania 50 grammaa eli kilohinnaksi tulisi 65-85 euroa, mutta eipä niin hienoa teetä mistään Suomesta saakaan. Teekauppoja on joka puolella, joten mitään erityispaikkoja ei tarvitse suositella.

Helmiä sen sijaan ostin kourakaupalla, kuten kuvakoosteestakin voi päätellä. Ne eivät maksa Shanghaissa juuri mitään, koska Shanghai sattuu sijaitsemaan lähellä helmituotantoalueita. Kalleimmat helmeni maksoivat 160 yuania, joskin siihen sai vielä korvakorut kaupan päälle. Tyydyn makean veden yksilöihin, vaikka merihelmiäkin saisi Shanghaista murto-osalla siitä, mitä ne lännessä maksavat. Asioin enimmäkseen East Nangin roadin Pearl Cityssa, mutta kerran kävimme myös helmitukkukaupassa, mikä sijaitsee jossain Yuyuanin alueella, en kuollaksenikaan muista kadun nimeä. Tinkiä kannattaa, puolet ainakin saa yleensä helpostikin helmien hinnasta pois.

Yuyuanissa sijaitsee myös toinen suuri basaari, mutta se on lähinnä täynnä turistikrääsää. Sen vieressä, kun lähtee kosti Laoxiamenin metroasemaa, on suuri ruokatori, joka kannattaa kokea, jos Shanghaissa käy.

Nähtävyydet

Shanghaissa ei tullut ihan kauheasti nähtävyyksiä plarattua läpi. Loppujen lopuksi se on varsin moderni kaupunki, jonka nähtävyydetkin ovat aika moderneja, kuten esimerkiksi Pearl Tower ja Pearl Park kyseisen rakennuksen juurella. Tornissa itsessään emme käyneet, koska sinne maksaisi 10 euroa, mutta ilmeisesti lähellä sijaitsevaan Jinmao-torniin (toivottavasti muistan nimen oikein) pääsisi ilmaiseksi. Tämä siis sijaitsevat Pudongissa, sillä modernilla puolella jokkee, kun taas itse asustelimme Bundin puolella. Yritimme päästä ihailemaan rantaa, mutta ikävä kyllä Bundin jokiranta oli kokonaan remontissa. Joen ylitimme - tai oikeastaan alitimme - näköalatunnelissa, jonka oletimme nimen mukaan olevan jonkinlainen... no, näköaloja avaava tunneli. Mutta ei, kyseessä olikin jonkinlainen ylilyöty valoshow. Ei erityisen kiinnostava.

Jing'anin metroaseman luona sijaitsee Jing'anin temppeli, joka on varsin viehättävä, vaikken sisälle asti päässytkään. Siinä on myöskin hurmaava pikkupuisto aivan kyljessä, missä on kuvissakin näkyvä vesiputous ja luola sen takana. Shanghaissa on myös eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha, joissa olisin halunnut käydä, mutta en ikävä kyllä ehtinyt. Ehkä joku toinen kerta...

Suzhou

Suzhoussa vietimme 2 yötä sievässä pikku hostellissa vanhassa kaupungissa. Paikka riivaa samanlainen savusumu kuin Shanghaitakin, minkä vuoksi aurinko ei päässyt polttelemaan allekirjoittaneen herkkää ihoa. Kaupunki itsessään ei ole kovin kaunis tai mielenkiintoinen, varsinaisesti kiinnostavia kohteita ovat lähinnä puistot ja se pieni vanhankaupungin palanen, joka kulkee kanaalin vartta pitkin. Se on erinomaisen sievä.

Puistoista kävimme Masters of the Netin puutarhassa ja Itäisessä puutarhassa, missä oli myös eläintarha ja siellä kirahvera ja panda. Jälkimmäinen on luonnontilaisempi isoine järvi- ja jokialueineen, joista edellisellä pääsi huristelemaan moottoriduilla pikkuveneillä. Verkkomestarin puutarha taas oli erinomainen esimerkki kiinalaisesti puutarhataiteesta, jossa kaikki on tarkkaan mietitty täydellisimmän mahdollisen harmonian saavuttamiseksi. Kaikki ulkoalueet oli koristeltu kivin ja kasvein ja komein niistä oli suurehko piha, jolla oli karppilampi ja pieni paviljonki - molemmat ovat ilmeisen suosittuja elementtejä Kiinassa.

Hangzhou

En varmaan väsy koskaan hehkuttamaan Hangzhouta. Jos ikänä jonnekin Kiinassa menette, menkää tänne. Ensinäkemältä kaupunki on kaikkea muuta kuin vastaanottavainen, mutta se johtuu vain siitä, että sekä juna että bussiasema sijaitsevat kaukana kaupungin varsinaisesta nähtävyydestä, Länsijärvestä. Kun järvelle asti pääsee, kaikki vaivat on palkittu; se on ehkä yksi upeimmista paikoista koko maailmassa. Koko järvi on käytännössä ympäröity puutarhalla, joka on toisista kohdin vain kapeampi kuin toisista. Joillain kohdin se laajenee suuriksi, puoliluonnollisiksi laadituiksi istutuspuutarhoiksi, joiden lammissa kuhisee karppeja. Järveä halkoo kaksi keinotekoista puutarhatietä ja ulapalle on muinaisen keisarin käskyllä rakennettu kolme keinotekoista saarja, kaksi pientä ja yksi suurempi. Suurimman saaren sisällä on järvi ja paviljonkeja.

Tiedättehän sanonnan paikoista, jotka ovat niin hiljaisen kauniita, että niissä sielu lepää. Olen melko varma, että sanonnan kehittäjä on käynyt Hangzhoun Länsijärvellä.

Puutarhojen lisäksi pyörähdimme Leifen -nimisessä pagodassa järven etelälaidalla. Pagoda on pienempi kuin Suzhoun pohjoinen Pagoda, mutta sen tarina on paljon romanttisempi. Se nimittäin liittyy Kiinassa hyvin suosittuun Valkoisen käärmeen taruun, jossa yksi taivaan kuolemattomista kaunottarista laskeutuu maahan, rakastuu ihmiseen ja menee tämän kanssa naimisiin. Kuviot kuitenkin sotkee kenkku munkki, joka erinäisten juonikuvioiden jälkeen vangitsee Bai Suzhenin eli valkoisen käärmeen Leifen pagodan alle, mistä lopulta Bai Suzhenin poika ja ystävär hänet vuosien kuluttua vapauttavat ja perhe yhdistyy jälleen. Pagodan kakkoskerroksessa on upea, vanhakiinalaiseen puunleikkaustyyliin muotoiltu reliefikuvaelma tästä tarusta.

Lopuksi hassuja huomioita, jotka turisti merkille laittoi

Kiinalaiset tykkäävät valkoisesta ihosta. Allekirjoittaneen ihoa ihailtiin sen valkoisuudesta johtuen. Tämä saattaa selittää sen, miksi kiinalaiset naiset kanniskelivat päivä- ja sateenvarjoja silloinkin, kun ei sada. Toisinaan varjoa kantoi naiselle mies, mikä lienee romanttinen ele Kiinassa.

Sateisella säällä ostoskeskuksissa on jokaisella ovella tyyppi, joka tunkee ihmisten sateenvarjot pusseihin, etteivät ne kastele kauppojen lattioita. Ihan kätevää sinänsä.

Kiinalaiset katukaupustelijat myyvät kelloja ja kenkiä – ja tekevät sen lappujen avulla: ”lady, buy a watch”. Pohdin itsekseni, ostaako niitä oikeasti joku.

Jäätelöistä makuvaihtoehtoina ovat perinteisten suklaan ja vaniljan lisäksi herne ja maissi. Puolison mukaan hernejäätelö ei ollut hyvää.

Jos tahtoo saada asiansa läpi, täytyy huutaa. Ainakin joskus. Kiinalaiset ovat yllättävän meluista kansaa ja huutavat toisilleen paljon. Mekin huusimme yhdessä syöttölässä, kun meidän annoksemme tuotiin väärin ja meiltä yritettiin laskuttaa ylimääräistä. Pian oltiin taas sovussa.

Huutamisen alahuomiona eräs minnesotalainen, jonkinlaista kiinalaista alkuperää oleva mies näytti meille, miten tarjoilijoiden kanssa pärjää. Tämä tapahtui siellä setsuanilaisessa ravintolassa, missä tarjoilijat eivät oikein ymmärtäneet englantia ja saimme ensiksi kalliin ja huonon englanninkielisen ruokalistan. Pian minnesotalainen huomasi tämän, ärjäisi ”what shit they gave you?!” ja sitten alkoi kiivas tarjoilijoiden käskytys. Pian meillä oli kuvallinen kiinalaismenu (teksti oli kiinaksi, mutta ketä kiinnostaa, kun kuvista selviää tarpeellinen) ja riisiäkin pöydässä.

Kävin myös kiinalaisessa Tescossa, missä ihmettelin kahta asiaa;

1) Ensinnä huomasin pitkän jonon keskellä kauppaa. Oletin tietysti sen olevan käsittämätön kassajono, mutta maleksiessani kassojen lähellä kävi selväksi, että kyse oli jostain muusta, kassoilla ei ollut paljoakaan jonoa. Lähdin siis seuraamaan jonoa sen alkupäähän, missä kävi ilmi, että koko tämä valtaisa määrä kiinalaisia jonotti KANANMUNIA. Kyllä. Joku nainen punnitsi pussillisia tuoreita kananmunia jonossa seisoville möykäten samalla kovaan ääneen. Kaikkea sitä.

2) Tämä kohta pisti kyllä hygieniapiikkini punaiselle. Maleksin näet kananmunajutun jälkeen lihaosastolle, missä oli pari valtavaa pöytää täynnä lihaa ja asiakkaat siinä valitsivat itselleen sopivia lihapaloja, sorkkivat ja tökkivät niitä paljailla käsillään – missä ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta kun se liha oli täysin pakkaamatonta. Paljaita kanankoipia tiski täynnä, ihmisten lääpittävinä. Huh huh.

Ja tähän loppui tämä tarina. Tältä erää!

Rouva Senilix

2009-06-15T15:28:00.002+03:00

Larppaaminenkin on tyyliä. Ja koska olen viime aikoina ollut noin muuten harvinaisen tylsä ja tyylitön, heitän kuvan lauantaisesta larpissa, jossa pelasin rouva Senilixiä. Tiedätte varmaan, se pitkävartinen porkkanapää Asterix-albumeista - ja jos ette tiedä, hävetkää. En ryhtynyt värjäämään hiuksiani eikä kampauskaan ole aivan oikeanlainen, mutta se on kuitenkin itseväännetty ja asu on muuten aika mainio, joten pidätän oikeuden röyhistellä rintarottingilla - sikäli kuin topin etumus antaa myöten (mikä ei ole paljon).

Lomapalasia

2009-06-09T10:11:00.002+03:00

I'm not back. Tai ainakaan en haluaisi olla... Kiinassa oli lämmintä ja halpaa. Täällä on vain kylmä, läjä arkihuolia, pullottava vatsa eikä ainuttakaan yöllistä nuudelikokkia kadunkulmassa, joka myisi herkkuannoksia alle eurolla. Ahistaa.

En ole vielä jaksanut kirjoittaa lomahistoriikkiä. Sillä välin, kun väkerrän sitä, voitte ihailla lomamatkan kuvakokoelmaa. Albumissa on myös yksi kuva, josta selviää meikäläisen edustama lomamuoti. Alla toinen esimerkki.

Väri on musta, tietysti. Jalassa eccon supermukavat kävelysandaalit, yllä toppi ja caprihousut. Albumikuvassa housujen tilalla hame. Toisin sanoen, tylsää ja epänäyttävää, mutta mukavaa ja käytännöllistä. Jälkimmäiset määreet nousevat tärkeimmiksi, koska kävelen lomillani pitkiä matkoja enkä voisi kuvitellakaan kipsuttelevani 10-20km päivämatkoja korkeissa koroissa ja kapoisissa kynähameissa. Joskus saatan illalla laittaa jotain söpömpää, mutta tällä reissulla en osunut kameran eteen iltarientojen aikana.

Vielä on pakko mainita eräs ihailuni aihe. Lento Kiinaan kestää tietysti pitkään ja paluumatkalla yksi lentokoneessa näytetyistä elokuvista oli hyvin tuore romanttinen komedia New In Town. Komedia itsessään oli tylsä ja tarpeeton, mutta pääosaa näytelleen Renee Zellwegerin kampaus oli häkellyttävän upea. Jos olisin blondi, haluaisin juuri tuollaiset hiukset!

Kiinan suuri muuri

2009-05-27T09:49:00.001+03:00

Toinen hapatus heti perään - olen näet lähdössä Kiinaan! Lento lähtee tänään klo 1450, joten kökötän tässä Wayne'sissa (eli Wäinö, tästä lähin) juomassa viimeistä latteani puoleentoista viikkoon. Kiinassa en aio latteilla vaan keskittyä paikallisiin pöperöihin, joita etukäteen paikan päälle matkustanut puolisoni kuvaa halvoiksi ja herkullisiksi.

En aio erityisemmin shoppailla, olen varaton. Mutta jos vastaani kävelevät kauniit ja halvat helmet, saatan harkita asiaa. Olen vakuuttunut siitä, että tarvitsen helmet.

Matkakohteemme on Shanghai, joten emme näe Kiinan muuria, mutta ne pari hassua lukijaani voivat vaikka ihailla tätä:

Puolentoista viikon kuluttua matkakuulumisia ja -kuvia Kiinasta, Shanghaista ja Nankingista. Siihen asti: ni hao! (En osaa enempää kiinaa, häpeähäpeä.)