Viime viikolla testasin kahta itselleni uutta paikkaa, Kampin keskuksen Johto-kahvilaa ja Uudenmaankadun Bar 9:a.
Johto-kahvilan esitys oli buffet-tiskiltä koottu salaatti. Täytteitä sai valita kaksi, kolme tai neljä ja hinta vaihteli 7,90-8,90e välillä, mikä on minusta varsin kohtuullista. Vaihtoehtojakin oli runsaanlaisesti, joista päädyin valitsemaan feta-juuston, grillatut kasvikset ja aurinkokuivatut tomaatit balsamico-vinegrette-kastikkeella. Kokoa salaatilla oli sen verran, että allekirjoittanut joutui jättämään osan lautaselle.
Kaikin puolin voinee sanoa, että Johto Cafen salaatti oli kohtuullista perustasoa, hintansa väärti. En itse ehkä tule uudestaan, koska etsin Sitä Salaattipaikkaa, mutta jos olisin töissä jossain Kampin liepeillä, voisin hyvinkin piipahdella Johdossa joskus lounaalla.
Bar 9:n salaatti kieltämättä näyttää houkuttelevalta, vai mitä? Myös hinta oli aika "houkutteleva", peräti huimat 12,9 euroa. Sillä saa kaksi siivua vuohenjuustoa, pinjansiemeniä, ison kasan salaattia, muutaman siivun kurkkua ja tomaattia sekä jokusen suikaleen punasipulia. Vuohenjuusto oli hyvää, pinjansiemenistä saa aina plussaa, mutta silti, kyllä noin suolaisella hinnalla esityksen pitäisi olla vähän parempi. Jos haluaa maksattaa salaatista yli 10 euroa, pohjalla pitäisi olla muutakin kuin salaattia, kurkkua ja tomaattia.
Kävin tosiaan Bar 9:ssa siksi, että olin joku oli sitä joskus blogissaan suositellut. En käy toiste. 13 euroa on kuitenkin melkoinen riistohinta noin tavanomaisesta salaatista. Helsingistä löytää halvemmallakin vuohenjuustosalaatteja ja yleensä ne ovat parempia. Paitsi La Famiglian salaatti, sitä en suosittele, se oli sisällöllisesti vielä köyhempi annos kuin Bar 9:n vuohenjuustosalaatti.
Summa summarum: ei löytynyt tälläkään kertaa Sitä Salaattipaikkaa. Mutta ei se mitään, onneksi Helsingin Jäätelötehtaan mokkapehmis lohdutti. On muuten maailman parasta jäätelöä se.
1 kommenttia:
Itsekin tykkään etsiä Helsingin The Salaattipaikkaa! Pidän yllä myös blogia syömistäni annoksista: http://salaattiahelsinki.blogspot.com
Lähetä kommentti