Helsinki Fashion Stock Sales

Kävin juuri Helsinki Fashion Stock Sales -tapahtumassa. Ottaen huomioon, että tilaisuus avautui klo 11:00 ja minä istun kirjoittamassa tätä klo 11:26, viivyin siellä noin vartin verran. Oli kuuma, liikaa ihmisiä, en jaksanut.

Kaikesta näki, etten minä oikein istunut joukkoon. Vaatteeni ovat pääosin Uffilta tai muista oudommista paikoista, eivätkä mitään merkkituotteita. En viitsi hankkia kenkiä vain siksi, että niissä lukee "Minna Parikka" tai "Louboutin" - joskaan ei se pahitteeksi ole, kunhan kenkä muuten vain on mieleeni. Parikalta minulla kuitenkin on jo kaikki haluamani kengät (4 paria), joten en innostunut hankkimaan "onhan nää nyt ihan kivat, mutta joo" -kenkiä viemään lisää tilaa kaapistani. En myöskään ollut meikattu, puleerattu ja kammattu viimeisen päälle enkä jaksanut tapella jokaisesta nahan- ja rätinpalasta, joka eteen sattui.


En minä siis mitenkään inhoa tapahtumaa, ennemminkin olen huvittunut. Minä ja Fashion emme selkeästi sovi kovin hyvin yhteen satunnaisia syrjähyppyjä lukuun ottamatta. :)

Mutta! Yksi asia kyllä aiheutti ärtymysta, joskaan kyseinen ilmiö ei rajoitu Helsinki Fashion Stock Salesiin vaan on laajempi: Mammat lastenvaunujensa kanssa pienessä tilassa keskellä tungosta. Onko IHAN pakko ottaa ne lastenvaunut mukaan paikkaan, jossa on vähän tilaa ja paljon ihmisiä? Eihän kukaan ota sinne polkupyöräänsäkään tai ruohonleikkuriaan, mutta mammoille ei toki tule mieleen, että olisi kohteliasta olla lisäämättä tungosta megavaunuillaan. Tai jos tuleekin, ilmeisesti pyhä lapsi oikeuttaa kaiken. Että kiukuttaa tuollainen itsekkyys ja piittamattomuus muista ihmisistä. GRRR!

Pink Cadillac

En oikeastaan ole suuri autojen ystävä, mutta jos minulla juuri nyt olisi 40 000e ylimääräistä ja ajokortti, saattaisin langeta kiusaukseen.

Cadillac series 62 Convertible, vuosimallia 1956


(Museoautojen huutokauppa la 14.5. Koskenrannassa, Helsingissä)

Kevät Helsingissä

Inkivääriporsas salaattipedillä

On olemassa maukkaita, helppoja ja nopeita ruokia, ja tämä on ehdottomasti yksi niistä. Muutama kastikeaine, nopea marinointi ja jokunen minuutti pannulla. Tuloksena herkullista inkivääripossua. Ei sitä aina jaksa paneutua ja piperrellä.

Jäätelöä & saappaita

Pitkästä aikaa taas hiukan asukuvia. Urhea mieheni vei minut tänään jäätelölle, joten päätin kunnioittaa tapahtumaa ulkoiluttamalla uusinta hattuani. Kyseinen hattu löytyi yllättäen Uffilta ja varsin kohtuulliseen hintaan. Myös vyö on sieltä. Valkoiset saappaat puolestaan ovat iki-ihanat Minna Parikan Graciet. Niidenkin kohdalla onnisti, sillä poimin ne alennuksesta ja viimeinen koko sattui olemaan juuri oma kokoni.

Lontoon tuliaisia

Pientä taukoa on tullut pidettyä. Sinä aikana ehdin piipahtaa vajaan viikon lomalla Lontoossa, mistä matkalaukkuun tietysti tarttui kaikenlaista tarpeellista ja hiukan vähemmän tarpeellista esineistöä. En itse asiassa alkuunkaan matkustanut Lontooseen shoppailemaan vaan ihan vain oleskelemaan, pyörimään museoissa ja syömään suklaakeksejä, mutta kun Camden, Portobello Road ja Clarks. Siinä selitystä kylliksi, siirrytään itse asiaan.

Kyllä kyllä, ostin kahdet kengät. Mutta ne ovat järkeviä kävelykenkiä ne ja tulivat tarpeeseen. Clarkseja nyt vain kannattaa ostaa lähinnä Briteistä, Suomessa vastaavat ovat paljon kalliimpia, ironista kylläkin.




Mukaan tarttuivat myös ihanat, marjapuuronsävyiset kashmir-sormikkaat. Kashmir-paitaakin olisin himoinnut, mutta ikävä kyllä hinnat miellyttivät sormituntumaa vähemmän. Tuntuvasti vähemmän.

Portobello Roadilla on tietysti ne kuuluisat antiikkimarkkinat viikonloppuisin, mutta vaikka en itse päässytkään sinne viikonloppuna, siellä on arkisinkin päivystämässä sekalainen määrä vintageputiikkeja. Vaatteista en jaksanut innostua, mutta erinäiset vintagekorut kiinnittivät huomioni. Violetit korvakorut olivat niin herkullisen väriset ja valtavat, että keräsin ne näyteikkunasta mukaani. Kaulakoru ja säihkyvä rintarossi löytyivät Camdenin käsityöläiskorttelista ja keskimmäinen, violetti rintakoru puolestaan paikallisen "pelastusarmeijan" kirpputorilta.

Ulkomailta on hauska ostella alusvaatteita. Siellä on niin paljon enemmän valikoimaa.

Lisäksi löysin Camdenistä pitkät, mokkanahkaiset vintagehansikkaat.

Ja lopuksi vielä sammakko sanoo moi!

Myyntimainos!

Olen vihdoinkin saanut alkuun "vaatekaappi uusiksi" -projektini. Sen tiimoilta lykkäsinkin sitten asustetta huutonettiin myytäväksi ja lisää on vielä tulossa. Muun muassa nämä Minna Parikan punaiset ihanuudet myyn pois, koska kaikesta huolimatta koko ei oikein istu.


Jos kiinnostaapi niin tästä linkistä pääsee suoraan myytäviin kohteisiin: Arawnin huutonet-sivu.

Villakangastakki, lopultakin!

Tarkoitukseni ei ollut sen kummemmin tehdä Koreassa ostoksia, mutta jotain tarttui kuitenkin mukaan. Melko huikeasta Shinsegae-tavaratalosta tarttui käsipuoleeni musta, kaksirivitetty villakangastakki, joka kuin ihmeen kaupalla oikeasti istui päälleni kuin hansikas. Korealaiset naiset ovat ehkä sitten lähempänä meikäläisen mallia kuin suomalaiset. Tai sitten siellä vain myydään parempaa tavaraa - en näet mene vannomaan, että suomalaisetkaan olisivat niiden vaatteiden muotoisia, mitä täältä saa.





Joka tapauksessa, nyt voin ruksia yhden kohdan pois hankintalistaltani! Huh.

Uusi kampaus

Olen palannut! Korea oli hieno, ruoka oli hyvää ja seura mahtavaa, mutta ennen matkatarinointia hiukan tuoreempia asioita. Kävin nimittäin tänään kampaajalle! Aivan hetken mielijohteesta päätin mennä ja vieläpä ottaa värin - minä, joka tähän päivään mennessä en ole koskaan varsinaisesti värjännyt hiuksiani. Tuloksen voitte itse arvioida, olkaa hyvä.

Korea calling

Nythän tilanne on se, että lentokone lähtee vajaan kolmen tunnin kuluttua ja vie minut toiselle puolelle maapalloa. Pidän siis varmaankin hiukan hiljaisempia hetkiä tässä. Ennen kuin saan taiottua blogiini omia kuviani, saatte nauttia Soulin vilinästä lainakuvin.

Kuvat:

http://www.utkusa.com/About/korea/

http://kimchifinland.wordpress.com/tag/pohjois-korea/

http://southwaymusic.wordpress.com/

Parikointia

Olen onnen tyttö. Syntymäpäiväjuhlani olivat pienehköt ja ennen kaikkea paikalla oli ihania ihmisiä, mutta sain myös ihania lahjoja. Jostain syystä lahjakimara oli hitusen... kenkäpainotteinen. Paitsi että lahjoin itse itseäni Louboutinin hurmaavilla kiiltonahkakoroilla myös perheen toinen lahjoittaja muisti minua kengillä. Avomieheni lahjakääreestä paljastuivat... Parikan Bellet!*





Muistattehan joulun toivelahjalistani? No, yhden toiveista voi nyt ruksia pois. Kiitokset Parikalle ihanasta muotoilusta ja puolisolleni, joka toteutti toiveeni.

* Tarkkaan ottaen tarina on hiukan mutkikkaampi, mutta yksinkertainen on kaunista. Sain puolisoltani parikat ja ne ovat Bellet. Se riittää. :)

Chez Dominique

Yksi elämäni suurista rakkauksista on hyvä ruoka. Sen vuoksi ei ehkä olekaan ihme, että unelmieni joukkoon on jo pitkään kuulunut vierailu Suomen hienoimmassa ravintolassa, Chez Dominiquessa - ja muutama päivä sitten unelmani toteutui erään ystäväni suosiollisella avustuksella.

Chez Dominiquen ja jonkun Chico'sin ero on melkein käsin kosketeltava. Älkää ymmärtäkö väärin, mitä pidän Chico'sin hampurilaisista ja käyn mieluusti herkuttelemassa Kaisaniemen thaibuffetissa. Silti, kyllä ne michelin-tähdet näkyvät eivätkä vain herkullisina ja mielikuvituksellisina annoksina lautasilla. Se, mitä itse arvostan luksusravintoloissa korkealle on palvelu. Chez Dominiquen pienessä salissa oli lukuisa joukko ystävällisiä tarjoilijoita täyttämässä asiakkaiden kaikki tarpeet. Joku tarjoilijoista oli aina paikalla opastamassa WC-kabinettiin tai auttamaan tuolin kanssa ja asettamassa lautasliinan polvilleni. Chez Dominiquessa todella tunsi olevansa asiantuntevan huolenpidon kohteena.

Joku sanoo tässä vaiheessa, että totta kai tarjoilijat pokkuroivat, koska he saavat siitä rahaa. Niin, sehän on se koko jutun idea. Eivät tarjoilijat ole sukulaisiani, joiden voi olettaa olevan ystävällisiä siksi, että jaamme osan samoista geeneistä. Miksi ihmeessä minua harmittaisi tieto siitä, että tarjoilija hymyilee valloittavasti siksi, että siitä ropisee hänen tililleen kuun puolessa välissä rahaa. Lähinnä olen ärtynyt, jos tarjoilija EI hymyile, vaikka hänen tililleen ropisee rahaa. Palvelustahan heille maksetaan. En näe mitään vikaa siinä, että minua kohdellaan muutaman tunnin ajan kuin ruhtinatarta, koska maksan siitä. Niinhän ne oikeatkin ruhtinaat tekevät.

Pääosassa Chez Dominiquessa oli tietysti ruoka. Valitsimme neljän ruokalajin yllätysmenun, joka sisälsi muunmuassa ankanmaksaa, erilaisia vedeneläviä eri tavoin valmistettuna, häränpihvin ja vasikankateenkorvan sekä jälkiruoaksi suklaavaahtoa, banaanijäätelöä ja vihreä tee -vaahtokarkkeja. Ennen varsinaisia alkupaloja talo tarjosi meille peräti kolme tervehdystä, jotka sisälsivät muun muassa eräänlaisia korppuja, poroa ja seesamilla maustettua tahnaa sekä juustopallon ja sipuleita. Jälkiruoan päätteeksi tuli vielä viimeinen talon tervehdys, appelsiinihyytelöä, marjoin ja pähkinöin maustettu pala nougat'a, salmiakkipusu ja kardemumma-macarone. Kaikki oli erinomaisen herkullista, kaunista ja makuaisteja silkkisesti silittelevää.

Kokemus oli upea, joskin kieltämättä suhteellisen hintava. Chez Dominiquesta ei ehkä tämän vuoksi tulekaan kantakuppilaani. Toivon kuitenkin, että ehkä vielä jonain päivänä pääsisin vierailemaan tässä ravintoloiden ihmemaassa toistekin.

Uuden vuoden eleganssia

Uusi vuosi 2011 hiipii nurkan takaa. Olkoon se iloisempi ja pörröisempi.

Hyvää uutta vuotta!

(Mekko - Uff, kengät - Nina's)